Uutisen päiväys

30.1.2012← Takaisin

Viisinkertainen maailmanmestari Odd-Björn Hjelmeset Jämi42 – Skihin

Viisinkertainen maastohiihdon maailmanmestari Odd-Björn Hjelmeset on ilmoittautunut mukaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävään massahiihtoon Jämi42 – Skihin. Tapahtuma hiihdetään Jämin hienoissa mäntykangasmaastoissa 18. helmikuuta.

Norjalainen Hjelmeset on tullut tunnetuksi erityisesti perinteisen hiihtotavan taitajana. Hän on voittanut urallaan kaikkiaan kymmenen arvokisamitalia, joista viimeisin on vuodelta 2010 Vancouverin olympialaisista. Maailmancupista Hjelmesetillä on kahdeksan osakilpailuvoittoa.

Hjelmeset on kilpaillut tällä kaudella säästeliäästi, mutta on edelleen hyvässä kunnossa.

- Hiihdän Norjassa kauden mittaan muutaman kilpailun ja tavoitteeni on Holmenkollenin maailmancup-osakilpailu maaliskuun alussa, jolloin hiihdetään 50 kilometriä perinteisellä, kertoo Hjelmeset.

Hjelmesetillä on selkeä tavoite Jämille.

- Tavoitteeni on voittaa kaikki suomalaiset, ilmoittaa Hjelmeset.

Jämi42 – Skin järjestäjät ovat iloisia saadessaan hiihtolegendan mukaan Jämille.

- Hjelmeset on esimerkillinen ja persoonallinen urheilija. Kuntohiihtäjille tämä on mahtava tilaisuus startata samalta viivalta monikertaisen maailmanmestarin kanssa. Tämän tason hiihtäjiä nähdään Suomessa todella harvoin, muissa kuin maailmancupin osakilpailussa, sanoo kilpailunjohtaja Erkki Knuuttila.

Jämi42 – Skin ilmoittautuminen jatkuu 12. helmikuuta asti tapahtuman kotisivuilla:
http://www.jami147.fi/