Uutisen päiväys

3.3.2017← Takaisin

Viestimiehet viidenneksi, Suomi parisprintissä seitsemäs

Lahden MM-hiihtojen päätösviikonloppu alkoi perjantaina miesten 4x10 kilometrin viestillä, yhdistetyn viimeisenä matkana puolestaan kilpailtiin parisprintti. Suomalaiset eivät 9. kilpailupäivänä saalistaneet mitaleita.

Erikoisessa miesten viestissä Suomen nelikko Sami Jauhojärvi - Iivo Niskanen - Lari Lehtonen - Matti Heikkinen taisteli pitkään pronssista, kärkimaat Norja ja Venäjä menivät sen sijaan menojaan jo alussa.

Suomen joukkue ja yleisö kokivat lopussa karun pettymyksen, kun Heikkisen kaatuminen syöksi sinivalkoiset ulos mitaleilta. Päätösosuus oli siinä mielessä Heikkisen hallintaa, että hän ajoi vain 1,5 kilometrin aikana 14 sekunnin eron kiinni pysyen vielä kaiken lisäksi neljän maan ryppäässä mukana aina kaatumiseen saakka.

Suomalaisnelikon sija kisassa oli lopulta viides. Norjan joukkue Didrik Tönseth - Niklas Dyrhaug - Martin Johnsrud Sundby - Finn Hågen Krogh voitti maailmanmestaruuden 4,6 sekunnin erolla ennen Venäjää, Ruotsi oli kolmas kaksi ja puoli minuuttia kärkeä perässä.

Yhdistetystä ei mitaleita

Yhdistetyn urheilijoiden urakka päättyi perjantaina parisprinttiin. Saksa vei Lahden kisoista käytännössä katsoen kaiken, kun Johannes Rydzek otti jo neljännen maailmanmestaruuden. Joukkueen toinen urheilija oli Eric Frenzel.

Norja taipui hopealle sekunnin erolla, Japani oli kolmas. Mäen jälkeen kuudentena ollut Suomen kaksikko Eero Hirvonen - Ilkka Herola päätti kisarupeamansa seitsemänteen sijaan.

Linkit:
Maastohiihdon tulokset
Yhdistetyn tulokset

KUVA: SHL / Teemu Moisio