Uutisen päiväys

24.2.2012← Takaisin

Varis: “Ratkaisut tulevat viimeisellä 10 kilometrillä”

    Finlandia-hiihdon perinteisen 50 kilometrillä on lauantaina jälleen odotettavissa kovatasoinen kilpailu. Kari Varis palaa Finlandiaan yhden välivuoden jälkeen ja saa vastaansa muun muassa jo kaksi FIS maratoncupin voittoa tällä kaudella ottaneen Stanislav Rezacin ja tällä kaudella maratoncupeihin siirtyneen Tshekin Martin Koukalin. Kilpailu on myös pitkien matkojen SM-osakilpailu.

    Varis on ilmoittautunut molemmille päiville, mutta pääsatsaus on lauantaille ja sunnuntai saattaa jäädä tällä kertaa väliin. Hän haluaa palautua kunnolla ennen viikon päästä Salpausselän kisoissa hiihdettävää yhdistelmäkilpailua.
    ”Viime viikonloppuna Jämillä 42 kilometriä meni hyvin (voitto), en ole oikeastaan mitään ihmeitä tässä viikolla tehnyt, yhden pitkän lenkin. Olen yrittänyt pitää energiatasosta huolen, että huomenna olisi voimia hiihtää viisikymppiä kovaa kovassa seurassa”, Varis sanoo.
    Variskin toteaa, että siinä missä Finlandian voitto ennen ratkaistiin suomalaisten kesken, mukana on nykyään paljon kovia ulkomaalaisia.
    ”Kisassa tulee olemaan varmasti kova vauhti, kova kisa tulee olemaan. Luulen, että huomenna hiihdetään alusta asti kovaa, mutta ratkaisut tulevat varmasti viimeisellä 10 kilometrillä. Siellä on hyviä nousuja, joihin voi iskeä. Tarkoitus on pysyä porukassa ja tehdä jopa omia ratkaisuja lopussa. Viiden joukkoon jos pääsen, olen tyytyväinen, mutta ei sitä kenellekään lähdetä valmiiksi häviämään, vaan voitosta aina hiihdetään”, Varis sanoo.

    Rezacille Finlandia on valmistautumista Vasaloppetiin

    Rezac, 38, on voittanut urallaan maratoncupin osakilpailun kahdeksan kertaa. Voitoista kolme on tullut vuoden sisällä, kaksi tällä kaudella. Ensimmäiset voittonsa hän otti jo 2005.
    ”Olen kilpaillut pitkän matkan hiihdoissa jo monta vuotta, minulla on kokemusta. Harjoittelen kovaa, olen vuosien aikana löytänyt itselleni sopivan tavan valmistautua. Se sopii minulle. Maratoncupeissa parhaiden hiihtäjien ryhmä kasvaa koko ajan, ja voittaminen on aina vaan vaikeampaa. Tunnen olevani hyvä ja vahva. Tulokseni ovat seurausta pitkäaikaisesta työstä, ei sen kummempaa”, Rezac miettii.
    Viime vuonna Rezac hävisi Lahdessa Ruotsin Oskar Svärdille täpärästi. Hän toivoo, ettei kärkiryhmä hiihtäisi lauantaina niin kovaa kuin tämän kauden aiemmissa perinteisen kisoissa. Hän uskoo toiveensa toteutuvan, koska Norjan ja Ruotsin kärkinimet valmistautuvat jo Vasaloppetiin.
    ”Minulle Finlandia on hyvää valmistautumista Vasaloppetiin, enkä halua keskittyä vain yhteen kilpailuun. Haluan hallita sekä Ski Classics-sarjaa että maratoncupia. Täytyy katsoa, kuinka kilpailu lauantaina menee. Uskon, että alun mäet voivat hajoittaa isomman ryhmän”, Rezac sanoo.

    Koukal oppii koko ajan maratoncupeista

    Val di Fiemmen MM-kisojen 50 kilometrin maailmanmestari Martin Koukal keskittyy nykyään maratoncupin kisoihin. Tällä kaudella hänellä on jo plakkarissaan La Transjurassiennen kolmossija ja lisäksi yksi nelossija.
    ”Olen aika tyytyväinen kauteeni tähän asti. Vapaalla olen siellä missä toivonkin, taistelemassa palkintopallisijoista jokaisessa kilpailussa. Perinteisellä haluan kehittyä ja toivottavasti pystyn tekemään hyviä tuloksia”, Koukal sanoo.
    Harjoitteluaan hän ei ole vielä toistaiseksi suuremmin muuttanut.
    ”Hieman enemmän pitkäkestoista harjoittelua ja tasatyöntöä, mutta tulevaisuudessa harjoitteluani täyttyy muuttaa hieman enemmän. Opin jotain joka kisassa ja toivottavasti kauden päätteeksi tiedän kaiken mitä tarvitsee seuraavan kauden harjoitussuunnitelmia varten”, Koukal sanoo.
    Lauantaina hän suunnittelee hiihtävänsä pääjoukon mukana ja tarkkailevansa vastustajiaan.
    ”Viimeisellä 10 kilometrillä yritän karata.”
    Koukalille Lahti on tuttu maailmancup- ja MM-kisoista. Parhaaksi muistokseen hän poimii parisprintin kolmannen sijan Lukas Bauerin kanssa maailmancupissa 2002.
    ”Se oli ensimmäinen palkintopallisija Tsekille joukkuekisoissa, joten nautimme todella siitä päivästä. Tietysti MM-kisat 2001 olivat hieno tapahtuma myös.”