Uutisen päiväys

3.6.2013← Takaisin

Tunnelmia Santahaminan Sotši-leiriltä

Santahaminan Maanpuolustuskorkeakoulun urheilukentällä oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun Sotšin olympialaisiin ja paralympilaisiin tähtäävät urheilijat kokoontuivat historialliselle yhteisleirille. Kahden päivän leiri alkoi avajaisilla, jossa kuultiin muun muassa Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin puhe.

Avajaisten jälkeen parisataa osallistujaa jaettiin joukkueisiin Maanpuolustuskorkeakoulun organisoimaa fyysistä tiimikisaa varten. Kisassa oli 12 rastia, joissa vaadittiin erilaisia fyysisiä taitoja. Perinteisessä esteradassa ylitettiin ja alitettiin esteitä, polkupyöräviestissä pyöräiltiin kaksi päällä, traktorin pyörää käännettiin, onnettomuusrastilla kannettiin loukkaantuneita ja saappaat ja frisbeet lensivät tarkkusheittorastilla. Kun urheilijoista on kyse, niin kilpailuhenki ja fiilis löytyivät saman tien ja parin tunnin ajan Maapuolustuskorkeakoulun alueella hiki virtasi ja kaveria autettiin.

 

-Oli tosi hauska kisa. Tiiminä edettiin jokaisella rastilla. Sen verran monta kertaa Janne Ahonen kantoi mua reppuselässä, että voisin hyväksyä hänet paralympiajoukkueen huoltajaksi, alppihiihtäjä Katja Saarinen nauraa.

 

Paralympialaisiin tähtäävistä urheilijoista mukana leirillä ovat Saarisen lisäksi hiihtäjät Ilkka Tuomisto, Rudolf Klemetti ja Maija Järvelä sekä pyörätuolicurlingmaajoukkue.

 

-Olen positiivisesti yllättynyt kuinka hyvä tunnelma täällä on! On myös hieno huomata, kuinka hyvin paralympiaurheilijat on huomioitu täällä eri osa-alueilla. Tällainen yhteistyö on ehdottoman tervetullutta, curlingjoukkuueen valmentaja Osku Kuutamo kertoo.

 

Tiimikisan jälkeen leiriläiset kokoontuivat High Performance –seminaariin, jossa puhujina olivat muun muassa balettitanssija Minna Tervamäki, FC Barcelonan markkinoinnissa ja myynnissä toimiva Pasi Lankinen ja Suomen menestynein lentopalloilija Riikka Lehtonen. Seminaari huipentui urheilijapaneeliin, jossa muun muassa Kiira Korpi, Janne Ahonen ja Katja Saarinen kertoivat omista urheilun huippuhetkistään ja niihin pyrkimisestä. Ilta päättyi juhlavaan illalliseen, jossa palkittiin tiimikisan parhaat.

 

Perjantain ohjelmassa oli Sotšin olympialaisten ja paralympialaisten käytännönasioiden läpikäyminen.

 

-Näiden kahden päivänä aikana olen saanut monta todistetta siitä, että en ole turhaan seissyt kuutta vuotta curlingkentän päädyssä harja kädessä, curlingjoukkueen valmentaja Lauri Ikävalko tiivisti leirin annin.