Uutisen päiväys

17.3.2017← Takaisin

Tuisku hurmasi Rovaniemellä - Lasten Lumipäiviä vietetään viimeisen kerran Oloksella pääsiäisenä

Hiihtoliiton ja Ampumahiihtoliiton Lasten Lumipäivät -kiertue lähestyy loppuaan. Tällä viikolla kiertue matkasi Rovaniemelle, jossa Lasten Lumipäiviä vietettiin maanantaina ja tiistaina.

Ounasvaaran hiihtokeskukseen nousseella tapahtuma-alueella liikkui kahden päivän aikana yli 350 lasta koululaistapahtumien merkeissä. Lisäksi maanantai-iltana järjestetyssä avoimessa iltatapahtumassa lapsia perheineen vieraili reilu sata.

”Saimme levitettyä rastit suurelle alueelle, joten kaikilla oli hyvin tilaa liikkua ja edetä rastilta toiselle. Iltatapahtumaan valui väkeä jo ennen ilmoitettua aloitusaikaa, mutta porukkaa riitti silti oikein hyvin koko illan ajan”, tapahtuman vastuuhenkilö Liisa Heikkilä iloitsee.

Sää ei tapahtumapäivinä ollut paras mahdollinen, mutta se ei Lasten Lumipäivien menoa haitannut, ja ainakaan lumesta ei pulaa ollut.

”Tietenkin toivoimme, että aurinko olisi paistanut, mutta sen sijaan meillä satoi räntää ja lämpötila oli nollassa. Parempi tämä kuitenkin oli kuin kovat paukkupakkaset, nyt kylmyys ei ainakaan haitannut liikkumista”, tapahtuman toinen vastuuhenkilö Sanna Martikkala kertoo.

Oloksen Lasten Lumipäivät huipentavat kiertueen

Iltatapahtumassa kävijöiden lempirasteiksi nousivat tuttuun tyyliin ampumahiihdon ekoaseet ja mäkihyppy. Koululaisryhmien keskuudessa myös lumipelit ja tarkkuusheittopisteet innostivat lapsia.

”Koululaiset kisasivat innokkaasti joukkueina tarkkuusheittopisteillä. Sakkoringit kierrettiin ja toisia kannustettiin”, Martikkala kertoo.

Ehdoton Lasten Lumipäivien suosikki kaikkien rastien ohi oli kuitenkin Tuisku-maskotti.

”Tuisku oli hyvin menossa mukana. Se kiersi testaamassa rasteja lasten kanssa ja tanssi musiikin tahdissa. Kaikki olivat koko ajan Tuiskun perässä ja halailivat sitä”, Heikkilä nauraa.

Rovaniemi oli Lasten Lumipäivät -kiertueen 2016–2017 toiseksi viimeinen pysähdyspaikka. Ruka Nordicista viime vuonna startannut kiertue jatkaa vielä matkaansa Olokselle, jossa Lasten Lumipäiviä vietetään pääsiäisviikolla.

Lasten Lumipäivät järjestetään Oloksella keskiviikkona 12.4. kello 15.45–17.30 Lapland Hotel Oloksella. Luvassa on tuttuun tapaan hauskalla tavalla erilaisiin lumella liikkumisen muotoihin tutustumista Lumipäivien rastien kautta. Rasteina ovat tutut lumipelit, suksicrossi, mäkihyppy ja ampumahiihdon tarkkuuspisteet sekä ekoaseet.

Lasten Lumipäivät -kiertue on porskuttanut ympäri Suomea pysähtyen yli 20 paikkakunnalla. Kiertuepaikkakuntiin 2016–2017 ja aikatauluun voit tutustua tarkemmin täällä.

Kuva: Joel Nykter