Uutisen päiväys

22.8.2014← Takaisin

Tänä viikonloppuna hypätään Hakubassa

    Mäkihypyn kesä-GP on siirtynyt Aasiaan. Tänä viikonloppuna mäkimiehet kilpailevat Hakubassa, Japanissa. Perjantaina Hakubassa hypättiin harjoitukset, karsintoja ei tällä kertaa tarvinnut hypätä ollenkaan.

     ”Täällä on nyt niin vähän urheilijoita mukana, ettei karsintoja hypätty ollenkaan. Harjoitukset saatiin vietyä läpi hyvissä olosuhteissa ja meistä Asikaisen Lauri suoriutui tänään parhaiten”, päävalmentaja Jani Klinga kertoo.

    Hakubassa kilpailee kaikkiaan 48 urheilijaa. Suomen joukkueestakin Hakubaan lähtivät Asikaisen lisäksi ainoastaan Sami Niemi ja Jarkko Määttä. Suomalaiset saapuivat kaupunkiin muita maajoukkueita aiemmin. ”Valmistautuminen on mennyt hyvin ja ollaan päästy kuromaan aikaeroa aika kivuttomasti kiinni. Tultiin tänne päivää aikaisemmin kuin muut, niin tehtiin vapaat harjoitukset. Japanilaiseen tapaan kaikki on mennyt loistavasti ja meistä on pidetty hyvää huolta”, Klinga kiittelee.