Uutisen päiväys

31.1.2010← Takaisin

Suomi jäi 13:nneksi nuorten MM-yhdistetyssä

Suomi jäi nuorten MM-yhdistetyn joukkuekilpailussa 13:nneksi, vaikka mäkiosuuden kahdeksannen sijan jälkeen jopa viides sija oli mahdollisuuksien rajoissa. Kilpailun voitti kotiyleisön riemuksi Saksa ennen 13,5 sekuntia hävinnyttä Norjan nelikkoa.

Suomen joukkue Mikke Leinonen, Mikael Kuhlberg, Eetu Vähäsöyrinki ja Jim Härtull hävisi kärjelle 6.58,1. Koko viikon hyppäämisensä kanssa takellelleen joukkueen taakse jäi vain Valko-Venäjä. Suomalaisnelikosta parhaiten onnistui Vähäsöyrinki, joka hyppäsi mäessä 93,5 metriä ja hiihti oman osuutensa aivan kelvollisesti. Ero kärkeen tuplaantui Kuhlbergin osuudella, eikä Vähäsöyringille valitettavasti ollut juuri peesejäkään tarjolla.
”Jotain positiivista. Koekierros oli jo hyvä, mutta potkaisin vähän ohi. Kisassa ponnistus osui jo kovan päälle ja lensi kuitenkin jo mitoille. Hiihto oli vähän yksinäistä, kun en päässyt Ranskan ja Venäjän peesiin, mutta ihan vahvalta tuntui. Jaksoin painaa koko vitosen ihan urku auki viimeisiä mäkiä myöten”, Vähäsöyrinki sanoi.
Vielä kahtena seuraavana vuonna nuorten MM-kisoihin pääsevä Mikke Leinonen ei omasta hiihdostaan samaa voinut sanoa.
”Vaikean tuntuista oli hiihto. Henkilökohtaisessa kisassa oli hyvä hiihto, mutta jalat menivät tosi jumiin sen jälkeen. Se vähän hidasti, oli väsynyttä. Mäessä olisi parempaa vaadittu. Normaalisuoritukset kaikilta olisi tänään riittänyt paljon korkeammalle”, Leinonen sanoi.
Kuhlberg romahti hiihto-osuudella täysin ja makasi kyllä kaikkensa ladulle antaneena tovin maassa ennen kävelykuntoon toipumistaan. Viime vuonna myös MM-kisoihin päässyt Jim Härtull ei juuri positiivisia asioita kisaviikosta keksinyt.
”Huono mieli tästä viikosta jäi. Kymmenen metriä tuli tänään mittaa mäessä lisää, mutta tosi huonoja hyppyjä on ollut koko viikon. Ei huonossa kunnossakaan pärjää täällä, mitalia tultiin hakemaan mutta tässä kunnossa siihen ei ole mahdollisuutta. Mäki ja hiihto ovat tukkoista, mutta olen varmaan fyysisesti paremmassa kunnossa kuin viime vuonna, ei vaan liiku mihinkään”, Härtull summasi.

Tulokset: www.jwm-2010.de ja www.fis-ski.com