Uutisen päiväys

23.11.2020← Takaisin

Suomen maajoukkueet avaavat kansainvälisen kisakauden Ruka Nordicista

Pohjoismaisten lajien maailmancupien superviikonloppu lähestyy, kun maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn maailmancupit saadaan kaikki samalle areenalle Rukalle. Suomen joukkueet avaavat kansainvälisen kilpailukauden koronapandemian sävyttämän harjoituskauden jälkeen Rukalta.

Maajoukkueet ensimmäiseen maailmancupiin on nimetty. Maastohiihdossa viikonlopun joukkueeseen nimettiin 12 naista ja 12 miestä. Maajoukkuekiintiö on tuttuun tapaan kuusi urheilijaa. Kansallinen ryhmä on kaventunut neljään urheilijaan, mutta uuden säännön mukaan järjestävä maa saa vielä nimetä kaksi U23-urheilijaa omiin maailmancupeihin. 

Mäkihypyssä mukana on kahdeksan urheilijan joukkue, joista valitaan maajoukkuekiintiössä hyppäävät lähempänä kilpailua. Joukkue harjoittelee alkuviikon aikana Rovaniemellä, jossa mäki on lumetettu hyppykuntoon. 

Yhdistetyn joukkueeseen nimettiin kuuden A-maajoukkueurheilijan lisäksi neljä urheilijaa. Koska joukkue ei ole päässyt ennen maanantaita testaamaan hyppykuntoaan, valmennusryhmä nimesi Rukalle ison joukkueen, josta kilpailukohtaisesti karsitaan kahdeksan urheilijaa/kilpailu. Yhdistetyn joukkue harjoittelee mäkijoukkueen tavoin Rovaniemellä.

Koronapandemia aiheuttaa erityisjärjestelyjä mediatapaamisten sekä haastattelumahdollisuuksien suhteen. Suomen joukkueen urheilijoita, valmentajia ja taustajoukkoja on mahdollista haastatella virallisten harjoitusten jälkeen mixed zoneilla. Alla olevasta aikataulusta löytyvät ko. ajat. 

Lisäksi jokaisen joukkueen kanssa järjestämme live-stream -haastatteluhetken, johon voi liittyä etäyhteydellä tai katsoa sen maajoukkueiden Instagram-tilien kautta. Haastattelut ovat katsottavissa IG-TV:ssä myös myöhemmin. 

HUOM! Mixed zone -haastattelut edellyttävät ennakkoilmoitusta erityisjärjestelyistä johtuen!

Keskiviikko 25.11.2020
19:30-20:00 LIVE-STREAM (klikkaa linkkiä): Yhdistetyn maajoukkue

Torstai 26.11.2020
11:00 MIXED ZONE (maastohiihto): Maastohiihdon maajoukkue
13:30 MIXED ZONE (maastohiihto): Yhdistetyn maajoukkue
14:15-15:00 LIVE-STREAM: Maastohiihdon maajoukkue 
19:30-20:00 LIVE-STREAM: Mäkihypyn maajoukkue 

PERJANTAI 27.11.2020
Mäkihypyn one-to-one -haastattelupyynnöt ennakkoon lomakkeella. Aikataulu sovitaan pyyntöjen selvittyä. 

Mixed Zone -haaastattelujen ennakkopyynnöt tällä LOMAKKEELLA keskiviikkoon 25.11. klo 14:00 mennessä!

Ruka Nordicin ohjelma


MAASTOHIIHTO

Maastohiihdon maailmancup

Ruka, Suomi 27.-29.11.2020

Maajoukkue, naiset
Jasmi  Joensuu, Anne Kyllönen, Katri Lylynperä, Laura Mononen, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski 

Kansallinen ryhmä, naiset

Anni Alakoski, Johanna Matintalo, Riitta-Liisa Roponen, Susanna Saapunki 

U23, kansallinen, naiset
Tiia Olkkonen, Eveliina Piippo

Maajoukkue, miehet

Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Joni Mäki, Iivo Niskanen, Markus Vuorela, Lauri Vuorinen

Kansallinen ryhmä, miehet

Joel Ikonen, Lauri Lepistö, Juho Mikkonen, Verneri Suhonen

U23, kansallinen, miehet
Petteri Koivisto, Miska Poikkimäki

FIS urheilija biografiat

 
MÄKIHYPPY

Mäkihypyn maailmancup

Ruka, Suomi 27.-29.11.2020

Maajoukkue ja kansallinen ryhmä

Antti Aalto, Mico Ahonen, Andreas Alamommo, Niko Kytösaho, Eetu Nousiainen, Jarkko Määttä, Arttu Pohjola, Jonne Veteläinen

FIS urheilija biografiat

YHDISTETTY 

Yhdistetyn maailmancup

Ruka, Suomi 26.-29.11.2020



Maajoukkue

Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Wille Karhumaa, Leevi Mutru, Arttu Mäkiaho, Perttu Reponen

Kansallinen ryhmä

Waltteri Karhumaa, Atte Kettunen, Otto Niittykoski, Olli Salmela

FIS urheilija biografiat