Uutisen päiväys

16.3.2011← Takaisin

Suomalaissprintterit yltivät välieriin Tukholmassa

    Kaksi suomalaishiihtäjää nähtiin Tukholman maailmancupin perinteisen sprintin välierissä. Finaaleihin asti suomalaiset eivät selvinneet, Matias Strandvallin ja Aino-Kaisa Saarisen tie päättyi välieriin. Aika-ajoista jatkoon selvisi kaikkiaan 6 suomalaista, kun naisista 30 parhaan joukkoon selviytyi Saarisen lisäksi Kerttu Niskanen, Pirjo Muranen ja Anne Kyllönen, sekä miehistä Starndvallin lisäksi Sami Jauhojärvi.

    Aino-Kaisa Saarinen oli lopputuloksissa päivän paras suomalainen sijoituttuaan kahdeksanneksi. Hyvän karsinnan ja puolivälierähiihdon jälkeen Saarisen päättyi harmittavasti välieriin, Saarinen jäi välierässään neljänneksi ja jääden aikavertailussa vain 0,2 sekuntia finaalipaikasta.

    –  Tavoitteena tänään oli finaalipaikka ja siitä jäin harmittavan vähän, hiihto oli parempaa kuin viime viikonloppuna, siellä varmaankin vielä edellisviikolla ollut tauti hiukan vaikutti hiihtämiseen. Tämänpäiväinen antaa taas toiveita viikonloppua ajatellen, viikonloppuna lähdetään taistelemaan hyvistä sijoituksista. Perjantaina Falunissa prologi 2,5 km perinteisellä on minulle hyvä matka, pursuit on vähän ehkä arvoitus, mutta kunto ja taistelutahto ovat viikonloppua ajatellen kohdallaan, Saarinen totesi Tukholman sprinttikisan päätteeksi.

    Matias Strandvall oli lopputuloksissa päivän toiseksi paras suomalainen sijoituttuaan kymmenenneksi. Strandvallin tie katkesi välieriin Saarisen tavoin, Strandvall sijoittui omassa välierässään viidenneksi.

    –  Parempaa hiihtoa kuin viime viikonloppuna, Salpausselän kisoista jäi vähän harmittamaan kun kolaroinnin takia ei päässyt esittämään ihan kaikkea. Tänään sain kyllä kaiken irti, aika-ajot ja ensimmäinen erä menivät ihan hyvin, välierässä olin jo sen verran hapoilla ettei paukut enää finaaliin asti riittäneet, Strandvall kertoili Tukholman sprinttikisan päätteeksi.

    –  Tukholman sprinttirata on aivan huippu, lyhyt rata jossa kuitenkin pari hyvää nousua. Hienoa että päivän voittajakin hiihti pitovoiteilla, jos olisin päässyt finaaliin olisin itsekin ehdottomasti valinnut pitovoidellut sukset. Viikonloppua kohti mennään sillä ajatuksella, että omaan maailmancup piste-ennätykseen on vielä jonkun verran matkaa ja varsinkin perjantailta olisi mukava ottaa lisää maailmancup-pisteitä. Lauantai ja sunnuntai eivät minulle ole parhaita mahdollisia matkoja, mutta ne toimivat erittäin hyvänä harjoituksena seuraavan viikonlopun SM-kilpailuja ajatellen, Strandvall totesi matkalla Faluniin.

    Majdic ja Jönsson päivän voittajat

     

    Naisten Tukholma sprintin valtiaaksi hiihti Petra Majdic ylivoimaiseen tapaan, kakkoseksi Norjan Marit Björgen ja kolmostila myös Norjaan, Maiken Caspersen Fallalle.

    Miesten päivän voittajaksi hiihti sprintticupia johtava Ruotsin Emil Jönsson. Kakkoseksi Norjan Petter Northug ja kolmanneksi Norjan Ola Vigen Hattestad.

    Pirjo Muranen, Kerttu Niskanen ja Anne Kyllönen putosivat jatkosta puolivälierissä. Krista Lähteenmäki (35:s) ja Riikka Sarasoja (42:s) putosivat jo karsinnassa.

    Miesten sprintissä Sami Jauhojärvi putosi jatkosta puolivälierissä. Matti Heikkisen (31:s) taival katkesi jo karsintavaiheessa.


    Suomalaisten loppusijoitukset, Tukholma:
    Naiset:

    8) Aino-Kaisa Saarinen
    17) Pirjo Muranen
    18) Kerttu Niskanen
    27) Anne Kyllönen
    35) Krista Lähteenmäki
    42) Riikka Sarasoja

    Miehet:
    10) Matias Strandvall
    24) Sami Jauhojärvi
    31) Matti Heikkinen

    Suomen Maastohiihto ry
    Maastohiihdon tiedotus - tiedotus@maastohiihto.fi