Uutisen päiväys

17.1.2010← Takaisin

Simon Ammann ylivoimainen Sapporon sunnuntain kilpailussa

    Sveitsin Simon Amman hyppäsi omille metrilukemille Sapporon sunnuntain kilpailussa. Suomen kakkosmeihistön paras oli jälleen Olli Muotka.

    Sveitsin Simon Ammannin odotettiin olevan kiistaton ykkönen mäkihypyn maailmancupissa Sapporossa, kun moni maailmancupin kärkihyppääjistä jätti kilpailut väliin. Lauantaina sijoitus jäi siis ennakoitua vaisummaksi(5.), mutta sunnuntain kilpailussa hän oli kiistaton ykkönen. Ammannin kilpailuhypyt kantoivat 139,5 ja 135 metriä. Suomalaiskotkien paras oli jälleen Olli Muotka, sijoitus 20:s.
    Lauantain kilpailun voittaja Thomas Morgestern oli mukana sunnuntainakin palkintopallitaistelussa, mutta hänet hylättiin toisella kierroksella, kun hän irrotti mäkipuvun kantaremmin ennen välinekontrollia.

    Suomen joukkueen valmentajana Sapporossa toimiva Jarkko Saapunki iloitsi Olli Muotkan pistesaaliista, ja samalla harmitteli Suomen kakkosmiehistöllä olleen kilpailussa paremmatkin mahdollisuudet.
    - Kimmo Yliriesto teki hyvän hypyn ensimmäisellä kierroksella, edes vähän onnea olosuhteiden osalta, niin hän olisi päässyt toiselle kierrokselle mukaan ja pisteille, totesi Saapunki.
    - Olli Muotka teki tänään kyllä nuo tulokset ihan hyppäämällä, toisaalta toisella kierroksella olisi ollut mahdollisuudet vähän parempaankin. Paras lataus vaan karkasi toisen kierroksen hypystä. On hyvä, että saatiin Olli mukaan pistemieheksi näin hyvin täällä. Tästä on hyvä jatkaa, Olli on hyvässä kehityssuunnassa, toivottavasti saa tällä kaudella kovia kilpailuja lisää, sanoi Saapunki.
    Tuloskooste
    Mäkihypyn maailmancup 2009-10
    17.1.2010 Sapporo JPN, HS 134
    1. Simon Ammann SUI 293.1
    2. Noriaki Kasai JPN 255.7
    3. Martin Koch AUT 255.4
    20. Olli Muotka 196.2
    31. Kimmo Yliriesto 86.6
    38. Sami Niemi 84.3
    43. Juha-Matti Ruuskanen 68.8
    Arttu Lappi karsiutui

    Tulokset ja kalenteritiedot www.fis-ski.com


    Mäkihypyn maailmancup jatkuu ensi viikonloppuna Puolan Zakopanessa 22.-23.1.2010.
    Mäkihypyn maailmancup lähetykset MTV3 ja MTV3 MAXilla
    22.1.2010 MTV3 MAX Mäkihypyn mc: Zakopane klo 17:00
    23.1.2010 MTV3 MAX Mäkihypyn mc: Zakopane klo 16:50