Uutisen päiväys

7.3.2014← Takaisin

Salpausselkä päättää Lasten Mäkiviikon alakoulukiertueen

  • Kuva: Inka Salmirinne

Suomen Hiihtoliiton Lasten Mäkiviikko -alakoulukiertue päättyy ensi viikolla Lahteen. Ympäri Suomen joulukuun alusta kiertänyt tapahtumakiertue kokoaa 400 lasta nauttimaan kevään viimeisistä lumista Lahden ja Salpausselän mäkimonttuun 11.-13. maaliskuuta. Tampereelle aikataulutettu Mäkiviikko (vko 10) jouduttiin valitettavasti perumaan lumen puutteen vuoksi.

Vaikka luonnonlumi on vähissä jo Etelä-Suomessa ja lumiraja kulkee Jyväskylän pohjoispuolella, löytyy Lahden mäkimontusta vielä lunta Lasten Mäkiviikon suorituspaikoille.

”Tapahtuma-alue rakennetaan isojen mäkien monttuun, siellä on vielä riittävästi lunta. Alue on myös sen mallinen, että saamme suorituspaikat sovitettua sinne. Toki heikko lumitilanne asettaa haasteita, mutta kokonaisuudessaan on hieno juttu, että saamme tapahtuman järjestettyä”, sanoo Lahden Hiihtoseuran mäkivalmentaja Janne Ylijärvi.

Suomen Hiihtoliiton kahdeksalla paikkakunnalla kiertänyt Lasten Mäkiviikko on saanut paljon positiivista palautetta. Suuressa roolissa ovat olleet paikalliset seurat, seurojen toimihenkilöt ja vapaaehtoiset. Lajien ja lajiharrastajien saama palaute on rohkaisevaa, muun muassa Kuusamossa Mäkiviikko-tapahtuma poiki seuralle kokonaan uuden mäkikouluryhmän.

Kuusamon vastuuvetäjän Pirjo Karjalaisen mietteitä Lasten Mäkiviikosta voi katsoa linkistä

Lasten Mäkiviikkoon voi tutustua paremmin osoitteessa www.kansallistalkoot.fi/lapset ja www.facebook.com/lastenmakiviikko.

Mäkiviikon tunnelmiin pääsee Iso-Syötteen tapahtuman videokoosteen ja Kuusamon valokuvien avulla.

Myös päiväkotien on mahdollista osallistua Lasten Mäkiviikolle omatoimisen viikko-ohjelman avulla. Päiväkotien ohjelman voi ladata osoitteesta http://www.kansallistalkoot.fi/wp-content/uploads/2014/01/Lastenmakiviikko_Paivakotimanuaali_A5_low.pdf tai tilata painettuna soili.hirvonen@source.fi.

Päiväkotien Mäkiviikko jatkuu vielä niin pitkälle kevääseen, kun talvilajimahdollisuuksia riittää. Ja vaikka lumi sulaisikin alta, ei hyppäämistä tai mukavia laululeikkejä kannata lopettaa.