Uutisen päiväys

21.11.2016← Takaisin

Puuilo Suomen mäkimaajoukkueen pääyhteistyökumppaniksi

Suomen Hiihtoliitto ja tavarataloketju Puuilo Oy ovat sopineet pääyhteistyökumppanuudesta MM-kisakaudelle 2016/2017. Sopimuksen myötä Puuilosta tulee miesten mäkihyppyjoukkueen pääsponsori sekä yhdistetyn joukkueen yksi pääyhteistyökumppaneista. Tulevalla kaudella Puuilo näkyy miesten mäkimaajoukkueen kypärissä sekä yhdistetyn maajoukkueen vaatetuksessa.

Yhden kauden sekä yhden optiovuoden sisältävä Puuilon ja maajoukkueiden pääyhteistyökumppanuus käynnistyy toden teolla maailmancupien avausviikonloppuna Ruka Nordicista, jossa kilpaillaan kaksi henkilökohtaista kilpailua niin mäkihypyssä kuin yhdistetyssäkin. Puuilo on mieleinen kumppani Suomen Hiihtoliitolle, joka vastikään sai vahvistusta lajinäkyvyyksiin pitkällä mediaoikeussopimuksella.
 
”Otamme uuden yhteistyön Puuilon kanssa hyvin tyytyväisenä vastaan. Miesten mäkimaajoukkue on jo jonkin aikaa etsinyt uutta pääkumppania ja on hienoa, että Puuilo lähti nyt tukemaan vahvasti mäkihyppyä kohti Lahden kotikisoja. Lisäksi yhdistetyn pääyhteistyökumppanuus tuo lisää laajuutta sopimukseemme ”, toteaa Hiihtoliiton kaupallinen johtaja Jari Töykkä.

”Haluamme olla tukemassa suomalaista talviurheilua omalla panoksellamme. Uskomme yhteistyön tuovan yrityksellemme positiivista näkyvyyttä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Mäkihyppy on Suomessa koko kansan laajasti seuraama urheilulaji ja uskomme, että tällä tavoin pystymme parantamaan Puuilo brändin tunnettavuutta suomalaisten keskuudessa. Puuilon visio on laajentua useisiin uusiin kaupunkeihin suomessa sekä myös ulkomaille. Tämä yhteistyö tukee tätä tavoitettamme erinomaisesti”, sanoo Puuilon toimitusjohtaja Markku Tuomaala.
 
Puuilo on voimakkaasti kasvava vähittäiskauppaketju, joka palvelee laajalla tuotevalikoimalla tee-se-itse -miehiä ja -naisia 17 tavaratalon voimin ympäri Suomen.

Lisätietoja:
Kaupallinen johtaja Jari Töykkä, Suomen Hiihtoliitto, puh. 040 553 3993, jari.toykka@hiihtoliitto.fi
Toimitusjohtaja Markku Tuomaala, Puuilo Oy, puh. 040 540 5670, markku.tuomaala@puuilo.fi 

Jutun kuva: SHL/Jesse Väänänen