Uutisen päiväys

14.11.2019← Takaisin

Pirjo Karjalainen ensimmäisenä naisena mäkituomarikerhon puheenjohtajaksi

Pirjo Karjalainen aloittaa ensimmäisenä naisena mäkituomarikerhon puheenjohtajana. Hiihtoliiton alainen mäkituomarikerho vastaa kotimaisten mäkihyppytuomareiden ja teknisten asiantuntijoiden koulutuksesta sekä nimeää tuomarit ja TA:t kotimaan cupeihin ja SM-kilpailuihin. Myös uusi hallitus nimettiin lokakuun lopussa käydyssä kokouksessa.

Pirjo Karjalainen ei ole vieras nimi mäkihyppypiireissä. Jo 1990-luvulla mäkituomarina aloittanut Karjalainen on ollut myös ensimmäinen naistuomari muun muassa Keski-Euroopan Mäkiviikon Itävallan-osakilpailussa 2012. Pirjo Karjalainen on toiminut lisäksi useita vuosia erityisesti yhdistetyn kilpailunjohtajana niin kansallisissa kilpailuissa kuin myös kotimaan maailmancupeissa Rukalla.
 
”Tänä päivänä toimiminen näissä tehtävissä ei ole enää niin harvinaista kuin alkuaikoina. Naisten mäkihypyn ja yhdistetyn laajetessa naisia tarvitaan enemmän kaikkiin tehtäviin. Alkuaikoina oli harvinaista, että olin mukana ja aina syntyi hassuja kommelluksia, kun maailmalla olettivat minut mieheksi. Yleensä niistä selvittiin naurulla. Se, että olen nainen, ei sinällään pitäisi vaikuttaa, hommat on tehtävä ja ei ne muutu oli kuka tahansa puheenjohtajana. Toki hiukan ehkä aiheuttaa ihmetystä aluksi”, kertoo Karjalainen.
 
Tuomarikerhon uusi puheenjohtaja näkee haasteena uusien tuomareiden ja teknisten asiantuntioiden mukaantulon toimintaan. Samoin kuin itse urheilussa, jos harrastajamäärät pienenevät, ei myöskään muita toimijoita ole riittävästi. Karjalainen kuitenkin näkee, että kiinnostusta mäkihyppyyn ja tuomarointiin riittää, ja uusia tulokkaita voitaisiin saada houkuteltua esimerkiksi matalan kynnyksen kouluttautumisella.
 
Myös mäkituomarikerhon pitkäaikaisen puheenjohtajuuden jättävä Asko Aalto on huolissaan mäkituomareiden määrästä kotimaassa. 
 
”Suomessa meillä on kansainvälisiä tuomareita kymmenkunta, mutta lisää olisi saatava koulutukseen, koska koulutus kansainväliselle tasolle kuitenkin kestää 6-7 vuotta. Siksi olen todella huolissani nykyisistä mäkituomarimääristä etenkin kansallisella tasolla. Nykyinen mäkituomarisukupolvi ikääntyy kovaa vauhtia ja uusia nuoria pitäisi saada kiireesti koulutukseen mukaan”, toteaa Aalto.

Tuomareita koulutetaan ensin alueellisiksi tuomareiksi, jonka jälkeen on mahdollista siirtyä kansallisiin tehtäviin ja toimia valtakunnallisissa kilpailuissa. Kolmen vuoden aktiivisen toiminnan jälkeen voi hakea kansainväliseen koulutukseen. Lisää aiheesta löydät täältä.

 

Mäkituomarikerhon puheenjohtaja Pirjo Karjalainen
pirjo.karjal@suomi24.fi
+358 400 871 416

 

Kuva: Mikko Suutarinen