Uutisen päiväys

28.2.2015← Takaisin

Niskanen ei hiihdä MM-kisojen päätösmatkaa, Hakola korvaa

    Falunin MM-kisojen päätösmatkalle on tullut muutoksia Suomen joukkueeseen. Iivo Niskanen on sairastunut ylähengitystietulehdukseen, eikä näin ollen starttaa miesten 50 kilometrin hiihtoon sunnuntaina. Niskasen korvaa 1. varamieheksi nimetty Ristomatti Hakola.

    Hakola hälyytettiin sunnuntain kilpailuun lauantai-iltana. Vaikka ennakkotieto varamiehen roolista olikin, todennäköisyys starttaamiselle oli pieni. Lyhyestä valmistautumisajasta huolimatta Hakola on valmis hiihtämään.

    ”Kaikki harjoitukset on tehty normaalisti ja valmistautuminen on sujunut ihan ok. Juuri nyt tietysti hieman pelonsekaisin tuntein asiaa mietin”, Hakola pohti.

    Edellinen kisastartti 50 kilometrillä on Hakolalta sujunut vapaalla, mutta on miehellä perinteisen kilpailuista Suomen mestaruuskin. 

    ”Toivottavasti tulisi inhimillinen keli. Nyt vielä illan aikana etsitään parasta mahdollista suksea, jotta huomenna kalusto on kunnossa. Luotan kyllä, että semmoiset löydetään.”

    Massalähtö sopii Hakolalle mainiosti.  

    ”Kyllä varmasti on ihan hyvä lähteä isossa porukassa. Pitää vaan yrittää roikkua muiden mukana mahdollisimman pitkään, paljon ei tässä taktiikkaa ole vielä pohdittu”, Hakola lopetti.