Uutisen päiväys

9.1.2011← Takaisin

Morgenstern liiteli voittoon lentomäessä – Muotka 15:s

Olli Muotka jatkoi hyviä otteitaan Harrachovin lentomäessä Tshekissä ja oli parhaana sinivalkoisena 15:s. Voittoa tuuletti totuttuun tapaan Thomas Morgenstern, joka jätti toiseksi tulleen Simon Ammannin 10,1 pisteen päähän.

Harrachovin HS 205-mäessä nähtiin jälleen näyttäviä hyppyjä, mutta vaihtelevien tuuliolosuhteiden ansiosta myös epäonnistumisia. Parhaiten Harrachovin tuulet hallitsi maailmancupia tällä hetkellä dominoiva Thomas Morgenstern, joka nousi korkeimmalle korokkeelle 10,1 pisteen kaulan turvin. Itävaltalaisen hypyt kantoivat 211,5 ja 193 metriä. ”Morgia” seurasi Simon Ammann, joka hyppäsi ensimmäisellään peräti 215,5 metriä. Hyppy ei kuitenkaan kelvannut uudeksi mäkiennätykseksi, sillä sveitsiläinen pyyhkäisi käsillään alastulorinnettä ja lähti toiselle kierrokselle haastajana. Toisen kierroksen 197,5-metrinen nosti Ammannin lopulta toiseksi. Kolmas oli tshekkiläisyleisön mieliksi Roman Koudelka 208,5 ja 211,5 metrin hypyillään.

Suomalaisittain päivän parasta antia olivat jälleen Olli Muotkan suoritukset. Jo koekierroksen 209-metrinen uran pisin hyppy enteili hyvää kisaa. Ensimmäiselle kilpailuhypylle kertyi mittaa 186,5 ja Muotka oli 17:ntenä. Toisen kierroksen 183,5-metrisen ansiosta rovaniemeläinen paransi pari pykälää tuloslistalla ja oli lopulta hienosti 15:s. Matti Hautamäen hyppääminen ei ollut helppoa tänäänkään. Hypyt kantoivat 159,5 ja 136 metriä ja Hautamäki oli lopputuloksissa 29:s.

”Muotkalta jälleen oikein hyvä kilpailu ja henkilökohtainen ennätys koekierroksella. Ykköshyppääjämme (Hautamäki) oli erittäin epäonninen kovasti pyörivissä tuulissa. Kun onni ei suosinut, niin vastoinkäymiset ottivat niskalenkin rankan turneen viimeisenä päivänä ja hyppäämisen helppous kärsi”, totesi päävalmentaja Pekka Niemelä.

”Nousukuntoinen Muotka jatkaa kohti Sapporon maailmancupia. Matti lähtee kotiin palautumaan ja harjoittelemaan rauhassa kohti Zakopanea. Taistelu maailmancupin kärkisijoista jatkuu. Tämä viikonloppu oli Matin osalta pitkän kauden tilastotappio. Fyysiset ja henkiset energiavarastot ladataan kotona ja kausi jatkuu”, kertoi Niemelä lähiviikkojen ohjelmasta.

Niemelän mielestä tuulikompensaatioissa on viime aikoina nähtyjen kilpailujen jälkeen kehittämisen varaa.

”Suomalaiset saivat nauttia viikonloppuna suotuisista tuulista valitettavasti vain kerran ja tämä tapahtui koekierroksella, jolloin Muotka hyppäsi 209 metriä. Tuulikompensaatio ei toimi näin vaikeissa oloissa. Muun muassa kova sivutuuli, joka on hyppääjille vaikea, on pistehyvitykseltään nolla pistettä. Nyt systeemi luottaa tuulihyvityspisteisiin, joka on ihan hyvä, kun olosuhdevaihtelut ovat pienet, mutta kovissa tuulikeleissä - kuten Garmischissakin - kuka vaan voi kohdata kompensaatio-ongelman. Näin kävi siellä myös Koflerille ja Morgille. Myös tänä viikonloppuna näin kävi usealle, muun muassa Hautamäelle ja kovakuntoisille norjalaisille.”

Lentomäkiviikonloppu ei tuonut suuria muutoksia maailmancupin kokonaistilanteeseen. Kiertueen ylivoimaisessa johdossa jatkaa Morgenstern, joka on kerännyt jo 1083 pistettä. Hautamäki on parhaana suomalaisena viidentenä kerättyään 495 pistettä.

Mäkihypyn maailmancup jatkuu 15.-16.1.2011 Japanissa. Sapporoon lähtevät suomalaisista Muotkan lisäksi Anssi Koivuranta, Harri Olli ja Juha-Matti Ruuskanen, joista Harri Olli osallistui tänään Continental cupin kilpailuun Sapporossa. Olli oli 123,5-metrisellään ensimmäisen kierroksen jälkeen yhdeksäntenä, mutta toisen kierroksen 102,5 metrin hyppy pudotti hänet sijalle 25.

 

 

Tuloskooste:

FIS Mäkihypyn maailmancup

9.1.2011 Harrachov, CZE HS 205

1. Thomas Morgenstern AUT 414,5

2. Simon Ammann SUI 404,4

3. Roman Koudelka CZE 401,2

15. Olli Muotka FIN 352,5

29. Matti Hautamäki FIN 268,4

 

Tulokset ja kalenteritiedot: www.fis-ski.com