Uutisen päiväys

15.10.2020← Takaisin

Modeo jatkaa mäkihypyn yhteistyökumppanina – kaudella 2020-2021 kilpaillaan Modeo Cup

100%:sti suomalainen toimistokalustaja Modeo jatkaa Suomen mäkihyppymaajoukkueen pääsponsorina. Mäkihyppymaajoukkueen ja Modeon yhteistyökumppanuus jatkuu ja laajenee kotimaan kilpailutoimintaan kaudella 2020-2021. Modeon nimeä kantava cup sisältää kahdeksan osakilpailua. 

Modeo on ollut mäkihyppymaajoukkueen yhteistyökumppani vuodesta 2018 ja kumppanuus jatkuu Pekingin vuoden 2022 olympialaisiin saakka. Kumppanuus on ollut Modeolle alusta alkaen sydämen asia. 

”On ollut ilo ja kunnia tukea Suomen mäkihyppyä ja samalla tiellä jatketaan. Kaveria ei jätetä”, toteaa Modeon varatoimitusjohtaja Jukka-Pekka Harju.

”Yhteistyö Modeon ja joukkueen välillä on toiminut saumattomasti ja yhteistyöllä haluamme tsempata joukkuetta kohti vuoden 2022 olympialaisia”, Harju jatkaa.

Nyt kumppanuuden laajentuessa kotimaiseen kilpailutoimintaan, Modeo ottaa haltuun mäkihypyn valtakunnallisesti. Mäkihypyn kansallinen kiertue kantaa ylpeänä Modeo Cupin nimeä tulevina kisakausina. 

”Kotimainen kilpailujärjestelmä on yksi tärkeimmistä perusasioista koko toiminnassa. Näin ollen kilpailutoiminnan kehittäminen liittyy oleellisesti koko mäkihypyn kehittämisen strategiaan. Toimiva kilpailujärjestelmä on etenkin kotimaassa harjoitteleville urheilijoille motivaatiotekijä ja ponnahduslauta kansainvälisiin kisoihin. Mahdollisten matkustusrajoitusten vuoksi kotimaan kilpailujen rooli voi nousta erittäin tärkeään rooliin tulevan kauden aikana", sanoo maajoukkueen valmentaja Lauri Hakola

Modeo Cup alkaa Taivalkoskelta 21.-22. marraskuuta , kun Pienmäen Suomen mestaruuksista taistellaan heti ensimmäisenä kisaviikonloppuna. 

Kilpailukalenteri

***

Modeo on yksi Suomen suurimmista ja nopeimmin kasvavista toimisto- ja designkalusteiden maahantuojista ja jälleenmyyjistä. 

Modeo taistelee latteutta ja persoonattomia työympäristöjä vastaan. Me haluamme puhaltaa uutta elämää työpaikoille, tuoda iloa ja lisää sielua sisustukseen. Takanamme on yli 12 vuotta tuottavien, viihtyisien ja vetovoimaisten toimitilojen suunnittelua ja kalustamista.

Modeon pääkonttori ja laajin myyntinäyttely sijaitsee Helsingin Arabiassa. Lisäksi meillä on myymälät Oulussa, Rovaniemellä, Mikkelissä, Turussa, Porissa, Kajaanissa, Vaasassa, Jyväskylässä, Tampereella, Kuopiossa, Lappeenrannassa ja Seinäjoella. Organisaationa olemme yksityisessä omistuksessa ja kovassa kasvussa.

https://www.modeo.fi