Uutisen päiväys

16.1.2011← Takaisin

Moan voittoon vahvalla hiihdolla

Norjan Magnus Moan nousi vahvalla hiihdollaan yhdistetyn maailmancupin osakilpailuvoittoon Itävallan Seefeldissä. Suomalaisurheilijoista mukana oli vain Janne Ryynänen, joka osallistui sairastelun vuoksi vain mäkiosuudelle.

Yhdistetyn maailmancupin mäkiosuudelta lähdettiin hiihtoladulle tutussa komennossa. Ensimmäisenä 10 kilometrin lenkille starttasi eiliseen tapaan Ranskan Jason Lamy Chapuis, joka hyppäsi HS 106-mäessä 104 metriä. Eilisen kakkonen Magnus Moan oli mäkiosuuden jälkeen vasta 24:s, mutta teki jälleen vakuuttavaa työtä ladulla. Norjalainen oli minuutin kärkeä perässä hiihto-osuudelle lähdettäessä, mutta saavutti ranskalaisen 6,4 kilometrin väliaikapisteen kohdalla. Lopullinen ratkaisu tapahtui kuitenkin vasta viimeisessä ylämäessä, jossa Moan karkasi Chapuis’lta ja kolmanneksi sijoittuneelta Itävallan David Kreinerilta. Voitto oli norjalaiselle ensimmäinen tällä kaudella.

Suomalaisurheilijoiden päivä kaatui sairasteluun, kun joukkuetta viime viikkoina kiusannut flunssa iski Joni Karjalaiseenkin. Koko viikon sairastellut Janne Ryynänen osallistui eilisen tapaan mäkiosuudelle ja hyppäsi 100,5 metriä. Ryynäsen hyppy riitti viidenteen sijaan ja kärkeen olisi ollut hiihto-osuudelle lähdettäessä eroa vain 24 sekuntia. Turhia riskejä ei kuitenkaan haluttu ottaa.

”Janne kävi rauhallisesti hiihtelemässä, mutta keuhkoputki oli vielä sen verran huonontuntuinen, ettei viitsitty ottaa riskejä. Harmi tietysti, koska olisi ollut niin hyvä paikka lähteä hiihtämään. Hiihto on ollut sen verran nousujohteista, ettei haluta takapakkia, kun Osloon ei ole enää montaa viikkoa aikaa”, perusteli päävalmentaja Kimmo Savolainen.

Samaan aikaan Saksan Klingenthalissa kilpaillussa Continental cupin osakilpailussa molemmat suomalaisedustajat sivakoivat pisteille. Jim Härtull oli 13:s ja Eetu Vähäsöyrinki 16:s.

Yhdistetyn maailmancup jatkuu 22.-23.1.2011 Ranskan Chaux-Neuvessa. Ryynäsen seuraksi Ranskaan lähtevät Härtull ja Vähäsöyrinki.

 

 

Tuloskooste:

FIS Yhdistetyn maailmancup

16.1.2011 Seefeld AUT, HS 106/ 10,0 km

1. Magnus Moan NOR 24.36,8

2. Jason Lamy Chapuis FRA + 1,6

3. David Kreiner AUT + 2,6

 

Tulokset ja kalenteritiedot: www.fis-ski.com