Uutisen päiväys

16.6.2010← Takaisin

Mäkihypyn A-maajoukkue lähtee kesän ensimmäiselle leirille Ranskan Courcheveliin

Mäkihypyn A-maajoukkueen päävalmentaja Pekka Niemelä vie ryhmänsä kesän ensimmäiselle leirille Ranskan Courcheveliin. Leiri kestää kuusi päivää.

 

 
Mäkihypyn A-maajoukkueen urheilijoista tältä leiriltä ovat sivussa Janne Ahonen polvitähystyksen vuoksi sekä viikonloppuna polvensa loukannut Janne Happonen ja lapaluun murtumasta toipuva Ville Larinto. Päävalmentaja Niemelä harmittelee, että tämä kolmikko on poissa leiriltä, mutta muistuttaa uusien hyppääjien kehittämisen tärkeydestä.
- Kai Kovaljeff pääsee nyt mukaan tälle leirille antamaan näyttöjä ja seuraavalla leirillä on sitten jo Ahonen mukana. Larinto kuntoutuu mukaan loppukesään ja Happosen ennusteet tehdään sitten leikkauksen jälkeen. Uusia kavereita pitää viedä tässä rinnalla eteenpäin. Kun nämä vahvat hyppääjät palaavat, on tärkeää, että muita hyppääjiä on tulossa kun tähdätään menestykseen tulevina arvokisavuosina, kertoo Niemelä suunnitelmista.
 
Courchevelin leirillä hyödynnetään vuorilla 1300 metrin korkeudessa päivän aikana vaihtuvat tuuliolosuhteet.
- Harjoittelemme Courchevelissa vuoristossa. Siellä voidaan aamupäivällä hypätä nousevassa vastatuulessa ja illalla kun tulen virtaukset muuttuvat, hypätä takatuulessa. Saamme näin testattua varusteita ja optimoitua tekniikkaa juuri samanlaisissa olosuhteissa kuin talven aikana hypätään maailmancupeissa, kertoo Niemelä leiripaikan eduista.
 
Tiedustelut Päävalmentaja Pekka Niemelä m. 040-7555159
 
 
Mäkihypyn FIS kesä Grand Prix käynnistyy 7.-8.8.2010 Saksan Hinterzartenista – tarkemmat kalenteritiedot www.fis-ski.com
Kotimainen Finnnjumping cup: 3.7. Kuusamo, 18.7. Lahti, 20.7. Kuopio, 22.7. Vuokatti ja 25.-26.9. Lahti (SM)