Uutisen päiväys

18.1.2014← Takaisin

Mäkihyppy: Zaon vaikeissa olosuhteissa Kykkänen kymmenes

Japanin Zaossa hypätyssä kisassa Julia Kykkänen ponnisti hienosti kymmenenneksi. Vaikeiden olosuhteiden vuoksi kisassa hypättiin vain yksi hyppykierros, joka sekin venyi kolmen tunnin mittaiseksi. Kykkäsen hyppy kantoi 84,5 metriä.

"Yhen kierroksen kisa venyi kohtuu pitkäks tuulteen takia, mutta jokatapauksessa hyppy oli teknisesti ihan hyvä, aikalailla samaa tasoa kuin harjoituksissakin ja rennosti pää tyhjänä pystyi vetämään, joten ihan tyytyväinen voi olla", kommentoi Kykkänen.

Kisan toinen suomalainen Susanna Forsström kaatui hyppynsä, mutta sai kuitenkin tuloksen ja oli kisan 43:s. Forsströmin hyppy ylsi 79,5 metriin.

"Tämän päivän kisahyppy oli hyvä, alastullessa kuitenkin menetin tasapainon ja kaaduin ja kisa meni sitten siinä. Onneksi ei kuitenkaan sattunut mitään ja huomenna on uusi päivä", analysoi Forsström.

"Julia oli 10:s ja hyppääminen oli hyvää perustasoa. Susanna kaatui, mutta on kunnossa. Oli lievästi sanottuna hankala kisa; ensimmäisenä kierros kesti 3 tuntia ja toinen kierros keskeytettiin. Tulokset saatiin, mutta ei voi kehua kilpailun olleen tasapuolinen olosuhteiden osalta. Pikkuisen jäi kaivelemaan eli huomenna uusiksi," kommentoi naisten päävalmentaja Kimmo Kykkänen Zaon tuloksia.

Japanin Zara Takanashi otti Zaossa seitsemännen maailmancupvoittonsa. Takanashi liiteli komeasti 104 metriin ja oli samalla kisan ainoa sadan metrin ylittänyt hyppääjä. Toinen japanilainen Yuki Ito otti tänään toisen sijan ennen kolmanneksi hypännyttä Saksan Carina Vogtia.

Tulokset kokonaisuudessaan: http://data.fis-ski.com/pdf/2014/JP/3870/2014JP3870RL.pdf