Uutisen päiväys

15.3.2014← Takaisin

Mäkihyppy: Kykkänen pomppasi palkintopallille, Falunista 3:s sija

    Julia Kykkänen vastasi tänään mäkiurheilun onnistumisesta hyppäämällä kauden toisen palkintopallisijoituksen Ruotsin Falunissa. Miehet sen sijaan eivät päässeet tänään mäkeen Tsekin Harrachovissa lentomäen MM-kilpailuissa.

    Myös naiset joutuivat odottelemaan kilpailun alkua kovasta ja epävakaisesta tuulesta johtuen. Lopulta kilpailu saatiin Falunin HS100-mäessä käyntiin kaksi tuntia ennakoitua myöhemmin.

    ”Kyllä sitä heti tiesi, kun mäelle meni, että tänään saa odotella. Hyvä, että pääsimme kuitenkin hyppäämään. Piti vaan ottaa rennosti ja odotella”, Kykkänen sanoi.

    Ensimmäisen kierroksen jälkeen Kykkänen oli 5:s 86 metrin hypyllään.

    Toisella kierroksella Kykkänen hyppäsi metrin pidemmälle ja nousi kolmanneksi. Japanin kaksikko Sara Takanashi ja Yuki Ito pitivät kärkisijansa myös toisella kierroksella.

    ”Hypyt oli taas rentoja, toinen jopa parempi. Mieli oli luottavainen, kun treenit meni niin hyvin. Tuuli ei enää illasta haitannut, joillekin tuli vähän kompensaatioplussaa, mutta pääasiassa tosi tasapuolinen kisa.”

    Palkintopallisijoitus oli Kykkäsen toinen kuluvalla kaudella ja piti Kykkäsen maailmancupin top kympissä ennen kahta viimeistä kilpailua. Parin sijan nousu on vielä hyvinkin mahdollista.

    Jo huomenna Kykkänen pääsee jahtaamaan seuraavaa maailmancupin palkintopallisijaa.

    ”Ensin dopingtestiin, sitten syömään ja nukkumaan. Eiköhän sitä heti aamusta taas ole iskussa, kun törmälle menee”, mietti Kykkänen illan venymistä ja aikaista kisaa sunnuntaiaamuna.

    Tulokset kokonaisuudessaan http://www.fis-ski.com/ski-jumping/events-and-places/event=33482/race=3845/index.html

    Maailmancupin tilanne http://data.fis-ski.com/pdf/2014/JP/3959/2014JP3959WC.pdf