Uutisen päiväys

9.3.2014← Takaisin

Mäkihyppy: Koivuranta nousi komeasti toisella hypyllään

    Oslon Holmenkollenilla hypätyssä mäkihypyn maailmancupin osakilpailussa kolme suomalaista hyppäsi kolmenkymmenen parhaan joukkoon. Kolmikosta parhaiten tänään hyppäsi Anssi Koivuranta, jonka sijoitus kilpailussa oli 10:s.

    Koivurannan ensimmäisen kierroksen hyppy kantoi 124 metriä. Toisella kierroksella Koivuranta onnistui hienosti ja liiteli 131,5 metriin.

    "Ihan hyvät fiilikset. Tuntuu, että ei oikein missään vaiheessa tämä Oslon linko oikein auennut. Meinasi olla vielä vähän vaikeaa eilen ja vielä vähän tänäänkin, mutta toisella kierroksella kun sai hyvät olosuhteet alle ja selkeästi parhaimman hypyn niin oli hyvä meininki. Lisäksi sai kohotettua sijotusta ja tulikin sitten sellainen sijoitus mihin maailmnacupissa voi olla tyytyväinen", kommentoi Koivuranta.

    Ville Larinto on antanut hyviä näyttöjä palautuneesta hyppyvireestä ja tänään mies oli toiseksi parhaana suomalaisena sijalla 21. Larinto hyppäsi kaksi tasaista hyppyä, jotka kantoivat 123 ja 122,5 metriä.

    "Kauden paras sijotus kyllä, mutta pikkasen liian ailahtelevaa on vielä tuo meininki. Eilen karsinnassa oli tosi hyvä hyppy ja tänää ei päässy niin hyvälle tasolle ja toisella kierroksella vähän notkahti vielä suoritus."

    Lauri Asikainen oli ensimmäisen kierroksen jälkeen seitsemäntenä 127,5 metrin hypyllään. Toisella kierroksella mies joutui taipumaan ja oli lopputulokissa tänään 26:s.

    "Äkkiseltään en osaa sanoa mitä toisella kierroksella kävi. Hyviä hyppyjä on tullut, mutta ei vaan saanut kahta hyvää samaan kisaan. Pisteistä kuitenki pitää olla tyytyväinen. Totta kai kaivelee kun tuli tuollainen romahdus sijotuksessa toisella kieroksella, mutta ihan hyvät fiilikset kuitenkin", analysoi Asikainen.

    Neljäs suomalainen Sami Niemi oli tänään 111,5 metriä kantaneella hypyllään 46:s.

    Päävalmentaja Pekka Niemelä tiivisti päivän seuraavasti.

    "Tänään oli yksittäisiä loistavia suorituksia. Koivurannan toinen oli kerrassaan loistava sekä Asikaisen ensimmäinen. Olosuhteissa oli tänään vähän turbulenssia, jotka ohjasi vähän kilpailun kulkua, mutta me ollaan mukana pelissä  ja pystytään haastamaan hienosti. Larinnolle tänään kauden paras tulos. Hyvä positiivinen kierre tarttuu yhteen jos toiseen, että ei muuta kuin kohti Harrachovin lentomäkeä."

    Selkeän voiton tänään otti Saksan Severin Freund ennen toiseksi hypännyttä norjalaista Anders Bardalia. Kolmas sija meni tänään Puolan Kamil Stochille.

    Tulokset kokonaisuudessaan: http://www.fis-ski.com/ski-jumping/events-and-places/event=33554/race=3898/index.html

    ***
    Kuuntele urheilijoiden kommentit kilpailun jälkeen:

    https://soundcloud.com/sourcecloud/anssi-koivuranta-oslo-2014

    https://soundcloud.com/sourcecloud/lauri-asikainen-oslo-2014

    https://soundcloud.com/sourcecloud/ville-larinto-oslo-2014