Uutisen päiväys

8.12.2013← Takaisin

MÄKIHYPPY: Ahoselle kauden paras tulos Lillehammerissa

    Lillehammerin HS138 -mäen kilpailussa Janne Ahonen hyppäsi kauden parhaan tuloksen. Ahosen 126 metriä kantanut hyppy kerrytti pisteitä 254.8 ja toi yhdeksännen sijan.

    Lillehammerissa suurmäen kisa osoittautui Ahoselle paremmaksi.

    "Hypyt olivat taas parempia, kuin eiliset. Alkavat (hypyt) olla oikealla alueella, mutta pientä hienosäätöä vaaditaan vielä. Ponnistuksen rytmi oli jo parempi kuin eilen."

    "Itseluottamukselle tulokset tekevät tekevät hyvää; tietää, että oikeaan suuntaan ollaan menossa."


    Olli Muotkan sijoitus kisassa oli 20:s. Muotkan toisen kierroksen hyppy kantoi 125,5 metriä ja tuli 242,7.

    "20:s sija on ihan ok suoritus. Pienillä virheillä tähän suoritukseen, niin voi olla tyytyväinen. Hyvää oli, että tällä sai eilisen pettymyksen unohdettua. Huonoa oli se, että vielä ei keulalla saanut ponnistusta osumaan kunnolla. Ensi viikolla sitten Lahdessa treenaamaan ja sitä kautta lisää metrejä alle."

    Päävalmentaja Pekka Niemelä oli tyytyväinen päivän suorituksiin.

    "Ahoselle kauden paras tulos, mitä lähdettiin hakemaan ja siinä mies onnistui. Ollilla päivän suoritus oli hyvä. Urheilijat alkavat päästä omalle hyvälle tasolleen. Viikonloppu oli nousujohteinen askel eteenpäin."

    Kisassa voiton vei Saksan Severin Freund ennen toiseksi tullutta Norjan Anders Bardalia. Kolmanneksi sijoittui Japanin Daiki Ito.

    Tulokset kokonaisuudessaan:http://www.fis-ski.com/ski-jumping/events-and-places/event=33473/race=3867/index.html

    Aikaisemmin päivällä hypätyssä karsintakilpailussa Janne Happosen hyppy kantoi 113 metriä ja häntä ei nähty  varsinaisessa kilpailussa.