Uutisen päiväys

7.12.2013← Takaisin

MÄKIHYPPY: Ahoselle kauden paras mäkikisa Lillehammerin pikkumäessä

    Mäkihyppääjät pääsivät hyppäämään pikkumäen kisan hyvissä olosuhteissa Norjan Lillehammerissa. Naisten kilpailussa ei nähty suomalaisia toisella kierroksella, mutta miesten kilpailussa Janne Ahonen hyppäsi kauden parhaansa ollen 13:s.

    Ahonen oli tyytyväinen päivän tulokseen, vaikka hyppy ei vielä ole parhaassa mahdollisessa kunnossa.

    "Ihan tyytyväinen olen sinänsä, että tämä oli kauden paras sijoitus. Pikkumäessä on pienet erot ja pienikin virhe näkyy tuloksissa. Positiivista on, että hyppääminen oli parempaa kuin harjoituksissa", Ahonen sanoi kilpailun jälkeen.

    Perjantain sekajoukkuekisassa Ahosta vaivasi isohko tekniikkavirhe, ja hän joutui muuttamaan tekniikkaa päivän kisaan. Ennen kilpailua koekierros peruttiin, mikä vähensi yhdellä hyppyjen määrää.

    "Hyppyjä tarvitaan paljon ja nyt hyppääminen on parantunut hyppy hypyltä. Ihan rentoa se ei vielä ole. Huomenna on uusi mäki ja uusi kisa, ajatukset ovat jo suurmäessä."

    Suurmäen harjoitukset alkoivat heti pikkumäen kilpailun jälkeen. Miehet hyppäävät kaksi harjoituskierrosta, joten ilta venyy myöhäiseksi.

    Olli Muotka karsiutui toiselta kierrokselta pikkumäen kisassa ja oli lopputuloksissa 33.

    Suurmäen kisalta sunnuntaina päävalmentaja Pekka Niemelä odottaa parempaa joukkuepanosta.

    "Mukana on taas koko joukko Ahonen, Happonen ja Muotka. Olli on ehdottomasti suurempien mäkien mies, hänen vahvuutensa ovat lento-ominaisuuksissa. Tämän päivän kisa oli tasokas ja huomiselta on lupa odottaa samaa", Niemelä viitoitti.

    Pikkumäen voittoon hyppäsi Gregor Schlierenzauer (AUT), toiseksi Japanin Taku Takeuchi ja kolmanneksi Saksan Richard Freitag.

    Lauantain naisten kilpailussa ensimmäisessä maailmancupissaan Susanna Forsström oli 38:s ja Julia Kykkänen 39:s. Tulokset kokonaisuudessaan http://www.fis-ski.com/ski-jumping/events-and-places/event=33473/race=3829/index.html

    Miesten HS100-kisan tulokset http://www.fis-ski.com/ski-jumping/events-and-places/event=33473/race=3866/index.html

    Sunnuntain HS138-mäen lähtölistat ja tulokset tulevat sivulle http://www.fis-ski.com/ski-jumping/events-and-places/event=33473/race=3867/index.html