Uutisen päiväys

2.11.2003← Takaisin

Mäkihyppääjät odottavat innolla uutta kautta

Suomen mäkihyppymaajoukkue on valmiina uuteen kauteen. Urheilijat, valmentajat ja koko tiimi on täynnä virtaa ja toivoo pääsevänsä tosi toimiin.

Viime kausi päättyi suomalaisten mäkihyppääjien osalta huimaan menestykseen. Planican lentomäessä mäkikotkat nousivat siivilleen: viisi kaikkien aikojen pisintä hyppyä on nyt suomalaisten nimissä. Maailmanennätyksen haltija on Matti Hautamäki 231 metrin liidollaan. Kun kuluneen kauden saldoon vielä lisätään joukkuemäen maailmanmestaruus ja henkilökohtaisia MM-mitaleja, Keski-Euroopan mäkiviikon voitto jne., on itsestään selvää, että joukkueella on kovat tavoitteet myös uudelle kaudelle.

ME-mies Hautamäen lisäksi moni muukin maajoukkuekahdeksikosta arvostaa tulevan kauden tärkeimmäksi kilpailuksi lentomäen MM-kisat, jotka pidetään samassa paikassa, joka keväällä oli suomalaisten triumfin näyttämönä, Slovenian Planicassa 19.-22.2.2004.

Hiihtolajien ainoat yleisen sarjan MM-kisat eivät kuitenkaan ole mäkijoukkueen ainoa tavoite. Innolla odotetaan kauden avausta kotimaisemissa Kuusamossa 28.-29.11.2003.
- Se tärkeä etappi jo siksi, että ensimmäiseen kilpailuun pääsee mukaan myös kansallisen ryhmän hyppääjiä eli yhteensä 14 urheilijaa, tuumailee lajijohtaja Janne Marvaila.

Keski-Euroopan mäkiviikko on klassikko, joka tarjoaa jatkuvan haasteen kenelle tahansa hyppääjälle. Viime kauden mäkiviikon kokonaiskilpailun voittaja Janne Ahonen on edelleen motivoitunut vuodenvaihteen kilpailusarjasta. Vaikkei kokonaissijoitus viime vuodesta voikaan parantua, sen puolustaminen on huikea haaste.
- Vaikkei tulosta voi parantaa, suorituksia kyllä voi, tietää mäkijoukkueen kokenein urheilija.

Maailmancupin vaativa 30 kilpailun sarja päättyy tulevalla kaudella entistä kovemmin panoksi. Cupin kokonaisvoiton ohella finaalissa palkitaan myös Nordic Tournamentin parhaat.
- Nordic Tournament on haastaja Keski-Euroopan mäkiviikolle. Haluamme rakentaa kauden loppuun samanlaisen arvostetun turnauksen kuin nyt on olemassa kauden alussa, kertoo Janne Marvaila. Nordic Tournamentiin kuuluvat kilpailut Lahdessa 7.3., Kuopiossa 10.3., Lillehammerissa 12.3. ja Oslossa 14.3.2004.