Uutisen päiväys

19.1.2013← Takaisin

Mäki ja Lindvall viidenneksi PM-kisoissa

Alle 18-vuotiaiden PM-kisojen toinen päivä Trondheimissa toi suomalaisille kaksi viidettä sijaa. Jennie Lindvall oli viides tyttöjen vapaan vitosella, Joni Mäki puolestaan poikien vapaan kympillä. Kymmenen joukossa oli neljä muutakin suomalaista: Johanna Matintalo (8:s), Lauri Vuorinen (8:s), Jasmi Joensuu (9:s) ja Waltteri Vinkanharju (9:s).

Lindvall hävisi voiton vieneelle Tiri Udnes Wengille 30,8 sekuntia.

”Tavoitteenani oli päästä kymmenen parhaan joukkoon, vapaa on minulle parempi hiihtotapa. Hiihto tuntui hyvältä ja meni odotusten mukaisesti. Hyvin meni”, Jennie Lindvall tuumi tyytyväisenä.

Joni Mäki oli ”kohtuutyytyväinen” sijoitukseen ja päiväänsä. Tavoitteena oli yltää kolmen parhaan joukkoon, mutta siihen sprintin hopeamitalisti ei aivan päässyt. Kilpailun voittaneelle Norjan Eirik Sverdrup Augdalille Mäki hävisi 27,3 sekuntia.

”Ensimmäinen kierros meni ihan hyvin. Siinä kaaduinkin, oli 180 asteen kulma ja suksi haukkasi lunta. Siinä pyllähdin, ja siihen meni viitisen sekuntia. Ajattelin ensin, että mitenkähän tästä. Toisella kierroksella vähän meinasi hiipua vauhti, kun tuli sen jälkeen liian lujaa hiihdettyä. Toisella kierroksella ruotsalainen otti minut kiinni ja pääsin hiihtämään hänen perässään. Kolmas kierros meni sitten taas ihan hyvin ”, Mäki kertasi.

Muista suomalaisista Lauri Lepistö oli 16:s, Emilia Myllykoski 16:s, Jonna Rask 17:s, Titta Kuorelahti 28:s ja Lauri Gummerus 28:s, Sunnuntaina PM-kilpailuiden päätöspäivänä hiihdetään viestit.

Tyttöjen tulokset

Poikien tulokset