Uutisen päiväys

9.12.2019← Takaisin

Maailmancupit jatkuvat Keski-Euroopassa - Parahiihdon maailmancup starttaa Lillehammerista

Parahiihdon maailmancup lähtee käytiin Lillehammerin vaativilta laduilta. Mukana avauksessa ovat kelkkahiihtäjä Sini Pyy ja näkövammaisten B3-luokassa kilpaileva Inkki Inola.

Ensimmäiseen maailmancupiin kiteytyy aina paljon uutta. Valmentaja Toni Myllylä nostaa esille myös uudet kilpakumppanit. 

"Ensimmäiset kisat pitkään aikaan, joten odotuksia ei hirveästi ole. Vähän toki kauden avausstartti jännittää. Osallistujia on ennakkotiedon mukaan tulossa paljon, uusia urheilijoita uusista maista. Mielenkiintoista nähdä, millainen porukka tulee osallistumaan", kertoo Myllylä Norjasta.

Uusien kilpailijoiden lisäksi haasteita tuovat varmasti Birkebeinerin vaativat latuprofiilit. Kisaladut kiertävät samoja reitistöjä kuin viime viikonloppuna maastohiihdon maailmancupissa. 

Sini Pyy avasi kilpailukautensa viime viikonloppuna Para Hiihto Cupissa Ounasvaaralla. Nyt vauhti testataan kansainväisillä laduilla. 

"Sinin osalta työ uuden hiihtoasennon "sisäänajamiseksi" jatkuu. Harjoituskilometrejä on hyvin takana, ja tekniikka on mennyt eteenpäin. Nyt nähdään, miten paljon, kun pääsemme vertaamaan vauhtia muihin", jatkaa Myllylä.

Pohjoismaisten lajien maailmancupeista maastohiihto ja miesten mäkihyppy jatkuvat Keski-Euroopassa. Yhdistetyssä sen sijaan hengähdetään tulevana viikonloppuna. 

Maastohiihdon Scandinavia cup käynnistyy viikonloppuna Vuokatista. Suomalaisia tulee haastamaan joukko kovia ulkomaalaisia. Viikonloppuna kisataan niin sprinteissä kuin normaalimatkoillakin.

Kotimaassa kilpaillaan jälleen kovalla tasolla, kun Ruka isännöi miesten mäkihypyn Continental Cupia maailmancupin kisapaikoilla. Suomalaisista mukana on yhdeksän (9) urheilijaa. 

Maastohiihto

Maastohiihdon maailmancup
Davos, Sveitsi 14.-15.12.2019

Naiset
Anne Kyllönen, Katri Lylynperä, Johanna Matintalo, Laura Mononen, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski, Susanna Saapunki

Miehet
Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen, Lari Lehtonen, Juho Mikkonen, Joni Mäki, Iivo Niskanen, Verneri Suhonen, Lauri Vuorinen

Scandinavia Cup 

Scandinavia Cup
Vuokatti, Suomi 13.-15.12.2019

Naiset
Anni Alakoski, Andrea Julin, Emmi Lämsä, Tiia Olkkonen, Vilma Nissinen

Miehet
Juuso Haarala, Karri Hakala, Joel Ikonen, Lauri Lepistö, Antti Ojansivu, Aleksi Parttimaa, Markus Vuorela

Parahiihdon maailmancup

Parahiihdon maailmancup
Lillehammer, Norja 12.-19.12.2019

Naiset
Sini Pyy

Miehet
Inkki Inola, opashiihtäjä Vili Sormunen

Lisätietoja 
Toni Myllylä, valmentaja +358 400 583 843

Mäkihyppy

Mäkihypyn maailmancup
Klingenthal 13.-15.12.2019

Naiset
Julia Kykkänen

Miehet
Antti Aalto, Niko Kytösaho, Jarkko Määttä, Eetu Nousiainen

Continental cup

Ruka, Suomi 14.-15.12.2019

Miehet (maajoukkue)
Mico Ahonen, Andreas Alamommo, Henri Kavilo

Miehet (kansallinen)
Kalle Heikkinen, Eetu Meriläinen, Juho Ojala, Arttu Pohjola, Frans Tähkävuori, Jonne Veteläinen

Notodden, Norja 13.-14.12.2019

Naiset
Susanna Forsström, Jenny Rautionaho, Julia Tervahartiala