Uutisen päiväys

24.2.2016← Takaisin

Maastohiihdon maailmancup päättyy Ski Tour Canadaan

Pohjoismaisten lajien nuoret lupaukset taistelevat parasta aikaa MM-mitaleista Romanian Rasnovissa, missä kilpailut jatkuvat sunnuntaihin saakka.

Maastohiihtäjät siirtyvät viimeistelemään maailmancupin Kanadaan, missä hiihdetään kahdeksan kilpailun Ski Tour Canada.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan yhdistetyn maailmancupin oli määrä päättyä Val di Fiemmeen tulevana viikonloppuana, mutta peruutuksista ja kisasiirroista johtuen edessä on vielä kaksi kisaviikonloppua.

Mäkihyppääjista vain naiset edustavat Suomea Kazakhstanin Almatyssa hypättävässä maailmancupin kisassa.


Maastohiihto

Ski Tour Canada 1.-12.3.2016 

Aikataulut

Naiset
Anne Kyllönen, Laura Mononen, Kerttu Niskanen, Krista Pärmäkoski

Miehet
Matti Heikkinen, Martti Jylhä, Lari Lehtonen, Anssi Pentsinen, Matias Strandvall


Ski Tour Canadaan lähtevää joukkuetta on suunniteltu jo alkukaudesta, mutta viimeiset lähtijät varmistuivat Lahden maailmancupin jälkeen.

”Kanadaan matkaavassa joukkueessa on kuuman ryhmän tai hyvin lähellä sitä olevia urheilijoita. Alustava suunnitelma tehtiin jo alkukaudesta, mutta toki koko kauden olemme tarkkailleet tilannetta. Lari Lehtonen nousi joukkueeseen Salpausselän sunnuntain hyvän hiihdon myötä”, sanoo päävalmentaja Reijo Jylhä.

Vaikka kyseessä on niin sanottu tour-tyyppinen kisa, on mukana kolme sprinttihiihtäjää.

”Kanadassa hiihdettävistä kahdeksasta kisasta kolme on sprinttejä. Lisäksi sieltä puuttuu loppunousuhiihto suhteessa siis Tour de Skihin. Viimeisen päivän takaa-ajo on siis hyvin eriluonteinen”, Jylhä jatkaa.

Kanadan kisoissa naiset lähtevät pitämään kiinni hyviä asemiaan maailmancupin kokonaistilanteessa. Miehissä sprinttereillä on haussa kuuman ryhmän paikat, Matti Heikkisellä tämän kauden palkintopallisija ja Lari Lehtosella maailmancupin pistepotin kasvattaminen.

Maailmancupin kokonaistilanteet

 

Mäkihyppy

Maailmancup

Almaty, Kazakhstan 26.-28.2.2016

Naiset
Susanna Forsström, Julia Kykkänen

 

Yhdistetty

Maailmancup


Val di Fiemme 26.-28.2.2016 

Miehet
Ilkka Herola

Seuraa joukkueita eri kanavissa
Maastohiihto #xcteamfin
Mäkihyppy #sjteamfinland
Yhdistetty #ncteamfinland

Videoita LUMISPORT TV (YouTube) 

Kommentteja ja lyhyitä haastatteluja Soundcloudissa

KUVA: SHL/Touho Häkkinen.