Uutisen päiväys

17.1.2017← Takaisin

Liikuntaneuvojaopiskelijat saivat käytännön kokemusta Lasten Lumipäiviltä

Lasten Lumipäiviä vietettiin Vuokatissa viime viikon torstaina ja perjantaina. Päivien aikana sadat paikallisten alakoulujen oppilaat pääsivät testaamaan erilaisia lumilajeja aina pujottelusta mäkihyppyyn ja lumipeleihin Hiihtomaahan rakennetulla tapahtuma-alueella.

Tapahtuma-alueen rakentamisesta ja rastien suunnittelusta vastasivat Vuokatin Urheiluopiston liikuntaneuvojaopiskelijat. Opiskelijat toimivat myös lapsien ohjaajina – ja kuuluipa tehtäviin myös makkara- ja mehupisteiden hoitaminen. Rooleja kierrättämällä kaikki pääsivät kokeilemaan kaikkea.

”Opiskelijat olivat innoissaan, kun pääsivät oppimaan tapahtumajärjestelyä ja lasten ohjaamista oikeassa tapahtumassa. He rakensivat hyvällä mielikuvituksella tapahtuma-alueen ja myös lapset näyttivät viihtyvän erittäin hyvin”, Vuokatin tapahtuman vastuuhenkilö Ann-Mary Ähtävä kertoo.

Sunnuntaina Vuokatissa vietettiin FIS World Snow Day -päivää. Tapahtuman alue rakennettiin Lasten Lumipäivien konseptilla ja päivän aikana lumella liikkumisesta innostui jopa parisataa henkeä. Lapsiperheet pääsivät testaamaan myös ampumahiihdon ekoaseella ammuntaa ja tapahtumassa oli myös mahdollista kokeilla perinteisempää lumella liikkumisen muotoa, eli mäenlaskua liukurilla tai pulkalla.

”Viime vuonna jouduimme perumaan tapahtuman kovan pakkasen vuoksi, mutta tänä vuonna sää suosi meitä. Oli erittäin hieno juttu, että Snow Day -päivää vietettiin Lasten Lumipäivien kanssa samalla viikolla, koska tapahtumat tukivat hyvin toisiaan”, Ähtävä iloitsee.

Lasten Lumipäivät -kiertue jatkuu tällä viikolla Espoossa ja Hämeenlinnassa. Katso koko kiertueaikataulu täältä.

Lisätietoja:
Vuokatti, tapahtuman vastuuhenkilö Ann-Mary Ähtävä, p. 044 3075759
Tiedottaja, Lasten Lumipäivät, Lotta Lybeck, lotta.lybeck@source.fi / p. 050 3052179

Jutun kuva: Joel Nykter.