Uutisen päiväys

17.10.2013← Takaisin

Leikoski Hiihtoliitossa huimat 25 vuotta

  • Matti Leikoski on työskennellyt jo 25 vuotta suomalaisen hiihtourheilun eteen.

Matti Leikoski on työskennellyt Suomen Hiihtoliitossa peräti neljällä eri vuosikymmenellä. Lokakuun 17. päivä vuonna 1988 Hiihtoliiton markkinointipäällikkönä aloittanut Leikoski on toiminut liitossa neljän toimitusjohtajan ja kahdeksan puheenjohtajan aikana. Nykyään mies toimii liiton markkinointijohtajana.

Ennen Hiihtoliittoon tuloa Matti Leikoski työskenteli Luhdan vientipäällikkönä, jota ennen hän oli kymmenen vuotta sauvavalmistaja Exelillä töissä.
Vuosikymmenten aikana maailma ja miehen toimenkuva ovat muuttuneet. Uran alkuaikoina Leikosken toimenkuvaan markkinointipäällikkönä kuului Hiihtoliiton kaikkien lajien varainhankinta.
- Vastasin  viiden lajin varainhankinnasta eli yhteistyösopimuksista. Moni asia on kuluneiden vuosikymmenten aikana muuttunut, myös itse lajit, Leikoski kertoo.
V-tyyli vakiinnutti asemansa mäkihypyssä, maastohiihtoon on tullut sprinttihiihto ja alppilajeissa on saatu nauttia suomalaismenestyksestä.

Nykyisin, markkinointijohtajana, Leikoski vastaa pääasiassa Hiihtoliiton merkittävimmän tulonlähteen eli Suomessa järjestettävien pohjoismaisten lajien maailmancup-kilpailuiden tv- ja markkinointisopimuksista. Lisäksi Leikoski on toimitusjohtaja Nordic  Ski Finland Oy:ssä, joka hallinnoi Hiihtoliiton liikkuvaa huoltokeskusta eli huoltorekkaa.
Urheilun ja urheilijoiden parissa työskentelevä Leikoski on päässyt seuraamaan monien nuorien nousua huipulle ja sieltä tavalliseen elämään – läheltä, mutta kuitenkin etäältä.
- On tämä työ etuoikeutettua ja mielenkiintoista. En luonnollisestikaan pääse niin lähelle urheilijoita kuin valmentajat ja huoltajat, kun ei olla suoranaisesti tekemisissä, mutta on tämä mielenkiintoista.
- Jos ajatellaan minun työn näkövinkkelistä, niin onhan meidän eri maajoukkueissa ollut valtavasti hienoja urheilijoita. Vain pieni osa heistä pääsee huipulle.

Vaikka lajit ja välineistö ovat kehittyneet ja maailma meidän ympärillä muuttunut, on urheilumarkkinointi ja yhteistyökumppaneiden kanssa toimiminen lopultakin pysynyt aika samanlaisena.
- Minä olen aina pyrkinyt siihen, ettei sponsorointi olisi  yhteistyökumppaneille irrallinen saareke vaan se olisi selkeä osa yrityksen muuta markkinointia ja markkinointiviestintää, jossa urheilijat olisivat suurena osana. Onhan siinä haasteensa, varsinkin kestävyysurheilussa, sitouttaa urheilijat yhteistoimintaan yritysten kanssa, mutta se on suunta mihin aina pitäisi pyrkiä. 

Leikosken mukaan urheilijoiden ja yhteistyökumppaneiden hyvät ja avoimet välit edesauttavat molempia osapuolia ja hän haluaa kaikin keinoin olla edistämissä yhteistyön syntyä. Markkinointijohtaja uskoo, että yhteistyötä tiivistämällä urheilijat voivat kumppaneiden kautta päästä jo aktiiviuransa aikana sisälle johonkin alaan ja kiinni työpaikkoihin ilman, että urheilu siitä kärsii.
- Meillä on yksittäisiä onnistumisia, mutta se on selvästi asia, jonka eteen pitää tehdä vielä enemmän töitä. Että urheilijat hyötyisivät kontakteistaan myös urheilu-uransa jälkeen.