Uutisen päiväys

24.1.2014← Takaisin

Lasten Mäkiviikko siirtyy Jyväskylästä Kuopion Puijolle

  • Lasten Mäkiviikko Vuokatissa

Iloisten ilmeiden Lasten Mäkiviikko -kiertue siirtyy viikonlopun jälkeen Kuopioon. Jyväskylässä kovissa pakkaslukemissa läpiviety alakoulutapahtuma päässee hieman lauhempaan säähän Puijolla.

Jyväskylän tapaan Puijon Hiihtoseuran ja Suomen Hiihtoliiton Lasten Mäkiviikko -tapahtumaan on ilmoittautunut hieman vajaat 400 lasta. Viikolla 5 tiistaista perjantaihin (28.-31.1.) Puijon mäkimontussa tullaan näkemään lumiliikunnan riemua.

Puijon Hiihtoseuran mäki- ja yhdistetyn päävalmentaja sekä nuorten olympiavalmentaja Jarkko Saapunki on mielissään tapahtumasta ja sen saamasta vastaanotosta seuraväen keskuudessa.

"Olemme innoissamme tästä lajeillemme uudesta tavasta tarjota lapsille mahdollisuus kokeilla lajejamme, ja seuraväki on ollut todella aktiivista asian ympärillä. Meillä on tarkoitus päräyttää kunnon juniorimylly pyörimään niin, että mäkihyppy ja yhdistetty tuodaan jokaisen savolaislapsen kokeiltavaksi ja tämä Lasten Mäkiviikko on merkittävä osa sitä Siilinjärven Ponnistuksen mäkipäivien lisäksi", Saapunki sanoo.

Puijon Hiihtoseura tekee uraauurtavaa työtä myös naisten mäkihyppyvalmennuksessa Suomessa. Yhteistyötä tehdään niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin.

"Uutena loistojuttuna on Heli Pomellin palkkaaminen vuoden alusta nuorisopäälliköksi yhdessä Siilinjärven Ponnistuksen ja Hiihtoliiton kanssa. Helin johdolla startataan mäkiviikon jälkeen tyttöjen mäkihyppyryhmät ensimmäisenä Suomessa. Puijon Hiihtoseura siis kulkee kehityksen etulinjassa Suomen sisäpuolella. Maailmallahan naisten mäkihyppy on laji siinä missä muutkin. Suomessa mäkihyppytytöt hyppäävät poikien kanssa samoissa ryhmissä, käyttävät samoja pukukoppeja ja kuuntelevat turakaismaisten ukkovalmentajien ohjeita. Tämä laji on sopiva yhtä lailla tytöille kuin pojillekin", Saapunki jatkaa.

Lasten Mäkiviikon aikataulu Kuopiosta eteenpäin:
Vko 5, 28.-31.1.2014 KUOPIO
Vko 6, 4.-7.2.2014 KUUSAMO
Vko 7, 11.-12.2.2014 ISO-SYÖTE
Vko 7, 13.-14.2.2014 TAIVALKOSKI
Vko 8, 18.-21.2.2014 ROVANIEMI
Vko 10, 4.-7.3.2014 TAMPERE
Vko 11, 1.-14.3.2014 LAHTI

Lasten Mäkiviikkoon voi tutustua paremmin osoitteessa www.kansallistalkoot.fi/lapset ja www.facebook.com/lastenmakiviikko.