Uutisen päiväys

27.1.2011← Takaisin

Lähteenmäelle uran toinen maailmanmestaruus

Krista Lähteenmäki pääsi toisen kerran urallaan juhlimaan nuorten maailmanmestaruutta, kun hän hiihti 23-vuotiaiden vapaan kympin ylivoimaiseksi ykköseksi Viron Otepäässä. Lähteenmäki voitti mestaruuden minuutin erolla Venäjän Mariya Gustshinaan. Norjan Hilde Lauvhaug oli kolmas.

Ikaalisten Urheilijoita edustava ja nykyään Espoossa asuva Lähteenmäki oli vakuuttavassa vauhdissa reilun 15 asteen pakkassäässä jo aamusta lähtien. Kilpailun ennakkosuosikki piti asemansa ja pääsi tuulettamaan ylivoimaista mestaruutta maaliin tullessaan. Juuri ennen Lähteenmäkeä startannut Kerttu Niskanen ei pysynyt joukkuetoverinsa peesissä, mutta hiihti kuitenkin yhdeksänneksi. Viime vuonna hän hiihti mestariksi 20-vuotiaiden vitosella.

”Maailmanmestaruus on aina maailmanmestaruus, vaikka 23-vuotiaissa ei ihan niin kova taso olekaan kuin 20-vuotiaissa (viime vuonnakin). Olin kyllä yllättynyt erosta, alussa jo kuulin, että olen keulilla vaikka yleensä aloitan rauhassa. Tiesin, että loppua kohden ero kasvaa, mutta oli se yllätys, että ero oli noinkin suuri. Oli vähän kankeaa menoa, kun oli niin paljon päällä, kun aamulla oli se 20 astetta pakkasta. Kyllä tähän ihan hiihtää sai. Tapahtumarikas, mutta mukava viikko on ollut”, Lähteenmäki viittasi viikkoonsa Otepäässä.

Perjantaiaamuna Suomeen lentävä Lähteenmäki kilpailee ainakin lauantaina Vöyrin SM-kisoissa, jossa hän tavoittelee mitalia.

Tulokset: www.fis-ski.com