Uutisen päiväys

27.5.2016← Takaisin

Lahden Hiihtoseura kahmi palkintoja Vierumäellä

Suomen Hiihtoliitto palkitsi rahapalkinnoin maastohiihdon valioluokan viisi parasta seuraa sekä parhaan nuorisoseuran perjantaina Vierumäellä seuraneuvottelupäivillä. Näiden lisäksi jakoon laitettiin myös muita erilaisia kiertopalkintoja.

Valioluokan viisi parasta hiihtoseuraa olivat järjestyksessä Lahden Hiihtoseura, kolmena edellisenä vuonna Pohjola-maljaa nostellut Oulun Hiihtoseura sekä Espoon Hiihtoseura, Vantaan Hiihtoseura ja Ounasvaaran Hiihtoseura. Tämän lisäksi lahtelaisseura pokkasi myös mäkihypyn ja yhdistetyn parhaan seuran kunniakirjan.

Lahden Hiihtoseura pääsi nauttimaan palkintosateessa myös maastohiihdon parhaan nuorisoseuran sekä parhaan harrasteseuran titteleistä seuraluokittelupisteiden perusteella. Vastaavalla pisteityksellä maastohiihdon paras kilpa- ja huippu-urheiluseura puolestaan on Oulun Hiihtoseura.

Urheilu-, metsästys- ja kalastustarvikkeiden lahjoittaman UMK-maljan sai Kainuu. Palkinto jaettiin pohjoismaisten lajien SM-kilpailuiden yleisten sarjojen tulosten perusteella. Vastaavan pokaalin nuorten tulosten perusteella sai FSS. Hopeasompa-viestien kiertopalkintoa pääsi nostelemaan Häme, henkilökohtaisten lajien kiertopalkinto sen sijaan päätyi jo aiemmin Valkeakosken Hakan hyppysiin.

Mäkihypyssä ja yhdistetyssä Jouko Törmäsen lahjoittaman, mäkihypyn kaikkien SM-kisojen perusteella jaettavan, Jokkeri-kiertopalkinnon nappasi Lahden Hiihtoseura, Jouko Karjalaisen lahjoittaman Joksa-karhu -kiertopalkinnon sen sijaan kuittasi nimiinsä Puijon Hiihtoseura oltuaan paras yhdistetyn SM-kisoissa sekä Hopeasompa-kilpailuissa.

Paavo M:n Pokaalin sekä Haku-Veikon Hopeapokaalin kuittasi kauden SM-kisoissa Vuokatti Ski Team Kainuu. Ensimmäisenä mainittu on palkinto SM-parisprinttikisoista, jälkimmäinen on puolestaan jaossa 50 kilometrin SM-hiihdon perusteella. Marja-Liisan Pokaali jaetaan naisten 30 kilometrin SM-hiihdon perusteella, ja sen nappasi jälleen kerran nimiinsä Hämeenlinnan Hiihtoseura.

Maastohiihdon seuraluokittelun tulokset
Mäkihypyn ja yhdistetyn seuraluokittelun tulokset