Uutisen päiväys

15.5.2013← Takaisin

Jenny Wiedeke nimettiin FIS:n viestintäpäälliköksi

    Jenny Wiedeke aloittaa kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) viestintäpäällikkönä virallisesti elokuun alussa, mutta osallistuu jo Cavtat-Dubrovnikin tapaamiseen kesäkuun alussa.

    Alun perin coloradolaislähtöinen Jenny Wiedeke on asunut viimeisen kymmenen vuoden ajan Sveitsissä. Amerikkalainen seuraa tehtävässä suomalaista Riikka Rakicia.

    37-vuotias Wiedeke on aiemmin työskennellyt kahdeksan vuotta kansainvälisen jääkiekkoliiton (IIHF) mediavastaavana aina Vancouverin 2010 kisoihin saakka. Sen jälkeen hän otti hengähdystauon töistä ja suoritti Sveitsin vuoristo-opastutkinnon (Schweizer Bergführerverband). Hän on työskennellyt viimeiset kaksi vuotta kansainvälisen maahockeyliiton (FIH) viestintäpäällikkönä.

    Vaikka Jenny Wiedeke kasvoikin vuorilla hiihdellen, hänen oma urheilu-uransa kukoisti lentopallossa, joka toi hänelle myös apurahan Kansasin yliopistoon, josta hän opiskeli yritysviestintään keskittyvää journalismia. Tämän jälkeen hän jatkoi maisteritutkintoja keskittyen urheiluun ja bisnekseen North Carolinan yliopistossa, Chapel Hillissä.

    Wiedeke puhuu äidinkielenään englantia, mutta myös saksaa ja ranskaa. Wiedekellä on kokemusta yli neljästäkymmenestä MM-tapahtumasta, kaksista talviolympialaisista sekä yksistä kesäolympialaisista. Hänen kokemuksesta sekä organisaation sisäisestä että ulospäin suuntautuvasta viestinnästä luovat mahdollisuuteen tämän vaativan ja keskeisen tehtävän hoitamiseen FIS:n organisaatiossa.

    -Tämä tehtävät kiinnosti minua, koska minulla on mahdollisuus hyödyntää siinä kaikkia niitä ammatillisia taitojani, joita olen vuosien saatossa kehittänyt, mutta samalla se antaa minulle mahdollisuuden palata juurilleni. Kasvoin pienessä vuoristokylässä Coloradossa, Wiedeke iloitsee.