Uutisen päiväys

20.1.2013← Takaisin

Jauhojärvi jätti hiihdon väliin, viestijoukkue keskeytti kolmen osuuden jälkeen

Miesten joukkueen viesti loppui La Clusazissa kolmeen ensimmäiseen osuuteen. Eilisen hiihdon lievän kuumeen takia väliin jättänyt Sami Jauhojärvi tuli joukkueen mukana verryttelemään, mutta huomasi pian, ettei ladulle kannata vielä tänään lähteä.

Ensimmäiset kaksi 7,5 kilometrin osuutta sujui suomalaisilta kohtalaisesti, suksi kulki eikä ero kärkeen kasvanut suureksi. Avausosuuden hiihtänyt Ville Nousiainen tippui polvilleen loivassa nousussa.
- Siinä mäen päällä oli kuivaa lunta, johon suksi tökkäsi ja vedin pannut, Nousiainen kertoo.
- Tänään tekemisessä oli jo hiihtämisen makua, mutta vielä ei löydy tarvittavaa potkua, kun pistetään viimeinen vaihde silmään. Ylämäkihiihto ja hapenotto oli hyvää. Tasatyöntö, joka normaalisti on mun vahvuus, oli surkeaa, mutta onneksi sen saa nopeasti takaisin.
Viestin ensimmäisen perinteisen osuuden hiihtänyt Nousiainen lähetti Matti Heikkisen ladulle 17,6 sekuntia kärjestä yhdeksäntenä. Heikkinen veti kuitenkin eron pääryhmään nopeasti kiinni ja lähti vetämään koko letkaa.
- Söihän se voimia, kun ajoin porukan kiinni, mutta ajattelin siinä toisella kierroksella tehdä eroa porukkaan tasaisella vauhdin pidolla. Se sitten vähän kostautui lopussa, mutta nyt olen tyytyväinen. Hiihto sujui hyvin ja on merkki siitä, että mies on kunnossa, joten eilisen perusteella ei kannata mitään suuria johtopäätöksiä vetää. Tänään oli jo parempaa tekemistä ja ajamisen iloa, Heikkinen kommentoi.
La Clusazin nopeasti vaihtuvat olosuhteet jopa ladun eri osissa on tuonut huoltoryhmälle haasteita.
- Erityiskiitos huoltoryhmälle, kun onnistuivat tänään todella hyvin haastavissa olosuhteissa. Suksi toimi loistavasti, Heikkinen kiittelee.

Miesten viestin viimeiseksi jääneen osuuden hiihtänyt Kari Variksen hiihto näytti osuuden alussa vahvalta.
- Reilu viisi kilometriä meni tosi hyvin, mutta sitten tuli totaalinen seinä. Keuhkoihin ottaa, ei jaksanut yhtään. Ei voi tällä vireellä enempää tehdä. Korkealla olen hiihtänyt paljon, kesälläkin pari kuukautta, mutta tämä on jotenkin erilainen paikka. Missään muualla korkealla ei tule seinä niin kerralla vastaan kuin täällä, Varis harmitteli.
Suomen miesten viestijoukkue joutui keskeyttämään kisan, kun Sami Jauhojärvi päätti jättää kisan väliin.
- Hiihdin kevyesti ennen viestin alkua ja tuli sellainen olo, ettei ole järkeä lähteä hiihtämään. Lääkärin kanssa keskusteltuani päätin jättää hiihdon väliin, Jauhojärvi kertoo.
Näillä näkymin Jauhojärvi hiihtää tulevana viikonloppuna Jämijärven SM-kisoissa.
- Tarkoitus on Jämillä startata kaikkina kolmena päivänä, mutta tilanteen mukaan eletään. Mikäänhän ei ole niin varmaa kuin epävarma.