Uutisen päiväys

18.12.2012← Takaisin

Järvelä jälleen kakkoseksi vammaisampumahiihdon cupissa

Maija Järvelä otti kolmannen peräkkäisen palkintokorokesijansa Vuokatissa vammaishiihdon maailmancupissa, kun hän oli ampumahiihdossa 12,5 kilometrillä toinen. Liikuntavammaisten pystyhiihtäjien luokassa jälleen ohilaukauksitta selvinneen Järvelän edelle jäi niin ikään puhtaasti ampunut Ukrainan Oleksandra Kononova.

”Hiihto lähti ihan hyvin liikenteeseen, mutta en vaan tarkene tällaisella ilmalla. Ampumapaikallakin meni turhaa aikaa siihen, kun piti näitä hanskoja värkätä. Näissä kilpailuissa kokonaisuutena oli jotain pientä hyvääkin. Ainakin ammuntaan tuli sellainen luotto, kunhan sitä nyt vaan saa nopeutettua. Minulla ei kuitenkaan ole vielä hirveästi hiihtoa alla, joten se lyö jalat tukkoon. En ole huolissani. Toivoinkin, ettei hiihto täällä vielä kovin herkkää olekaan”, Järvelä sanoi.

Seuraavan kerran hänen on tarkoitus hiihtää 26. joulukuuta ja sen jälkeen hiihtää säännöllisesti kansallisia kilpailuja ennen MM-kisoja. Juha Härkönen oli mukana miesten vastaavassa luokassa, mutta hän joutui keskeyttämään jo ensimmäisessä ammunnassa aseongelmien vuoksi.

Vammaishiihdon maailmancup jatkuu tammikuussa Yhdysvalloissa Wisconsinissa Cablessa. Suomalaiset jättävät kilpailut väliin ja kohtaavat lajin muun eliitin seuraavan kerran helmi-maaliskuussa Ruotsissa Sollefteåssa käytävissä MM-kilpailuissa.

Tulokset myöhemmin: www.vuokattievents.fi/ipc