Uutisen päiväys

22.2.2017← Takaisin

Janne Ahonen Suomen joukkueen lipunkantajana avajaisissa

Lahden MM-kisojen avajaiset järjestetään tänään keskiviikkona kello 19.00 alkaen Lahden torilla. Torille suomalaisurheilijat johdattaa lipunkantaja Janne Ahonen. Ahonen sai kunnian kantaa lippua myös edellisissä Lahden kilpailuissa vuonna 2001.

”On etuoikeus ja kunnia päästä kantamaan lippua kotikisoissa. Kokemusta on karttunut vuodesta 2001 ja osaan arvostaa tätä eri tavalla kuin silloin, vaikka kyllä jo nuorena poikana oli erittäin hienoa päästä kantamaan oman maan lippua. Moni urheilija ei pääse kokemaan kaksia kotiarvokisoja uransa aikana, joten tunnen oloni myös sen takia etuoikeutetuksi. Olin jo vuonna 1989 Lahden MM-kisoissa. Silloin hyppäsin koehyppääjänä ja tein muita hommia kilpailuissa, ” Ahonen kertoo.

Tästä päivästä hänelle merkityksellisen tekee myös tasan 20 vuotta sitten saavutettu henkilökohtainen maailmanmestaruus.

Janne Ahonen liittyi tänään mukaan muiden mäkihyppääjien joukkoon Vierumäellä.

”Kisat eivät ole vielä päässeet kunnolla käyntiin, mutta uskon ja tiedän, että kisoja on ollut järjestämässä joukko ammattilaisia, joten hienot kisat on tulossa,” Ahonen sanoo. 

www.hiihtoliitto.fi

Videoita LUMISPORT TV (YouTube) 
Kommentteja ja lyhyitä haastatteluja Soundcloudissa 

Seuraa joukkueita some-kanavissa
#XCTEAMFIN Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä #xcteamfin
#SJTEAMFINLAND Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä @Finnjumper #sjteamfinland, Ladies Ski Jumping Team Finland Facebookissa
#NCTEAMFINLAND Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä #ncteamfinland