Uutisen päiväys

17.2.2013← Takaisin

Heikkinen parhaana suomalaisena viides Davosissa

Matti Heikkinen hiihti Davosin maailmancupin 15 kilometrin vapaan kisassa viidenneksi. Heikkinen jäi kisan voittaneesta Johan Olssonista 17,8 sekuntia. Myös Lari Lehtonen nousi maailmancupin pisteille.

- Hyvä hiihto oli ja tästä on hyvä jatkaa.  Nyt on hyvä olo ja ollaan aikataulussa kohti MM-latuja, Matti Heikkinen kertoo.
Miesten vapaan kisassa hiihdettiin kolmesti viiden kilometrin lenkki. Heikkinen sai toisella kierroksella eteensä Ranskan Maurice Manificat’n, jonka vetoavusta oli hänelle hyötyä.
- Manificat’n peesissä hiihtämisestä oli hirveästi apua, kun pystyy maailmanluokan hiihtäjän mukana hiihtämään, Heikkinen kertoo.
Vaikka Heikkinen hiihti loistavan kisan, jäi miehellä silti parannettavaa, se kuuluisa ajamisen ilo löytyi vasta kisan viimeisillä kilometreillä.
- Lopussa oli jo ajamisen iloa. Neliveto lähti käyntiin vasta viimeisellä kierroksella, Heikkinen kertoo.

Lari Lehtonen sijoittui 29:nneksi Davosin vapaan 15 kilometrin kisassa.
 - Ihan kiva, että tuli pisteitä. Mun mielestä lupaava hiihto pitkästä aikaa. Hyvä merkki, että tuli kohtuullisen hyvä suoritus tänne korkeallekin. Sijoituksena ei parasta maailmancupia, mutta uran paras Davosin hiihto, Lehtonen kertoo.
Jotain jäi kuitenkin hampaankoloon.
- Olisi pitänyt olla uskallusta enemmän. Kunnioitin korkeutta ja latua liikaa. Se on tietysti jossittelua, mutta olisi pitänyt lähteä kiristämään aiemmin vauhtia. MM-kisoissa on hyvä jatkaa tästä, Lehtonen kommentoi.

Tero Similä sijoittui kisassa 36:nneksi ja Sami Jauhojärvi 67:nneksi.

https://hiihtoliitto-fi.directo.fi/maastohiihto/uutiskirjeet_ja_tiedotteet/mediatiedotteet/suomalaishiihtajien-kommentit-da/