Uutisen päiväys

19.12.2010← Takaisin

Hautamäki kipusi kuudenneksi – itävaltalaiset kaksoisvoittoon

    Matti Hautamäki oli jälleen paras suomalainen mäkihypyn maailmancupissa Engelbergissä. Hautamäki nousi hyvän toisen kierroksen hyppynsä ansiosta kuudenneksi ensimmäisen kierroksen 23. sijalta. Myös Ville Larinto, Janne Ahonen ja Olli Muotka hyppäsivät maailmancupin pisteille.

    Kaikki neljä suomalaishyppääjää ponkaisivat maailmancupin pisteille ennen joulutaukoa Sveitsin Engelbergissä. Matti Hautamäen ja Ville Larinnon osalta kilpailu ei näyttänyt valoisalta ensimmäisen kierroksen jälkeen. Hautamäki jäi 118 ja Larinto 116,5 metriin ja molemmat selvisivät vain juuri ja juuri mukaan toiselle kierrokselle. Toisella kierroksella hyppy kuitenkin kulki alkukauden tapaan: Larinto nousi 14:nneksi 132,5 metrin hypyllään ja Hautamäen 134-metrinen riitti lopulta peräti kuudenteen sijaan, joka oli päivän paras suomalaissuoritus.

    Vaikka tulosliuska näytti ensimmäisen kierroksen jälkeen perin yllättävältä, keikkuivat palkintopallilla lopulta tutut nimet. Itävaltalaiset olivat jälleen vahvoilla, kun Andreas Koflerin (127 ja 135 metriä) onnistui katkaista maamiehensä Thomas Morgensternin (124,5/134) voittoputki. Kolmanneksi nousi toisella kierroksella kilpailun pisimmästä hypystä vastannut Puolan Adam Malysz (119,5/137).

    ”Olosuhteet hallitsivat valitettavasti tänään ja pilasivat mahdollisuudet taistella voitosta. Tuulikompensaatiosysteemi ei toiminut, koska vaihteluväli oli asetettu liian suureksi. Matti ja Ville joutuivat hyppäämään 3,5 metrin takatuuleen ja jotkut pääsivät hyppäämään kahden metrin vastaisiin”, harmitteli päävalmentaja Pekka Niemelä, joka oli kuitenkin tyytyväinen joukkueensa panokseen.

    ”Toisella kierroksella voimasuhteet tulivat esiin. Uskomaton nousu Matilta ja Villeltä myös. Matin hypyt olivat TOP4- ja Villen TOP6-tasoa. Olen tyytyväinen, etteivät pojat häkeltyneet ensimmäisen kierroksen jälkeen”, sanoi Niemelä.

    Muista suomalaisista Janne Ahonen ylsi kauden parhaimpaansa maailmancupissa ollen lopulta 20:s. Olli Muotka oli puolestaan 24:s ja saavutti näin ollen ensimmäiset maailmancupin pisteensä.

    Mäkimiehet suuntaavat Sveitsistä joulunviettoon. Maailmancup jatkuu Morgensternin ja Koflerin komennossa, mutta Hautamäki ja Larinto seuraavat sijoilla kolme ja neljä. Kiertue jatkuu perinteisesti Keski-Euroopan mäkiviikon merkeissä Saksan Oberstdorfissa, jossa hypätään 28.12. karsintakilpailu.

    ”Hyvillä mielin lähdetään joululomalle, asetelmat ovat mielenkiintoiset. Anssi (Koivuranta) on tehnyt upeaa työtä Continental cupissa ja hankki eilen lisäpaikan. Kotiin harjoittelemaan ja valmistautumaan kaikessa rauhassa. Myös Kalle Keiturin harjoittelu on sujunut hyvin kotona. Joukkue mäkiviikolle valitaan illalla, kun Continental cupin tulokset ovat valmiit”, kertoi Niemelä.

     

    Tuloskooste:

    FIS Mäkihypyn maailmancup

    19.12.2010 Engelberg, Sveitsi HS 137

    1. Andreas Kofler AUT 265.1

    2. Thomas Morgenstern AUT 258.8

    3. Adam Malysz POL 255.1

    6. Matti Hauatamäki FIN 247.0

    14. Ville Larinto FIN 237.0

    20. Janne Ahonen FIN 232.5

    24. Olli Muotka FIN 225.7

     

     

    Tulokset ja kalenteritiedot: www.fis-ski.com