Uutisen päiväys

29.12.2010← Takaisin

Hautamäki aloitti mäkiviikon väkevästi ja ponkaisi toiseksi Oberstdorfissa

Thomas Morgensternin kunto ei jäänyt joulupöytään vaan itävaltalainen jatkoi suvereeneja otteitaan Keski-Euroopan mäkiviikon avauskilpailussa. Kovimman vastuksen tarjosi tänään Matti Hautamäki, joka nousi toisen kierroksen loistohypyllään kakkoseksi.

 

Joulutauko ei tuonut suuria muutoksia mäkihypyn maailmancupin kärkikahinoihin, vaikka ensimmäisen kierroksen vaihtelevat olosuhteet muokkasivat finaalikierroksen lähtölistan varsin kiintoisaksi. Itävaltalaiset olivat totuttuun tapaan kärjessä jopa neljän hyppääjän voimin maailmancupia johtavan Thomas Morgensternin johdolla.

Matti Hautamäen ensimmäisen kierroksen 125-metrinen riitti seitsemänteen sijaan, mutta kuopiolaisen onnistui rikkoa punavalkea rintama toisen kierroksen näyttävällä 137,5 metriä kantaneella hypyllään. Edelle leijaili lopulta vain Morgenstern, joka vastasi molempien kierrosten pisimmistä hypyistä hypättyään 131,5 ja 138 metriä. Hautamäki jäi voittajasta 16,5 pistettä. Kolmas oli Itävallan Manuel Fettner.

”Samat mietteet hypyistä kuin mitä ne nyt ovat olleet tällä kaudella, ehkä jopa piirun verran parempaa. Toinen tuntui lähtiessä samalta kuin Puijon toisen kierroksen hyppy ja kompensaatioista huolimatta uskalsin nosta kättä ilmaan”, kertoi Hautamäki, jolta nähtiin tänään harvinainen tuuletus toisen hypyn jälkeen.

”Toki Morgi on voitettavissa, joskus on nähty uskomattomampiakin voittoputkia. Hänellä on hyvä henki päällä, mutta tänään tuli itsellekin muistutus siitä fiiliksestä, kun nappihyppy osuu kohdalle”, pohdiskeli Hautamäki.

Hautamäen lisäksi maailmancupin pisteitä saalisti suomalaisleiriin ensimmäistä kertaa mäkimiehen urallaan myös Anssi Koivuranta. Mäkiviikon ensikertalainen oli 26:s. Myös Janne Ahonen pääsi juuri ja juuri toiselle kierrokselle, mutta konkarin oli lopulta tyytyminen 31. sijaan. Mainion alkukauden hypännyt ja eilisen karsinnan voittanut Ville Larinto jäi 112,5 metriin, joka riitti vasta 35. sijaan.

”Tapahtumarikas päivä. Urheilun draamaa parhaimmillaan ja pahimmillaan. Päällimmäisenä on hyvä fiilis, kun Matti hyppäsi upeasti ja Anssi sai ensimmäiset pisteensä. Villen pieni tekniikkavirhe oli kohtalokas, kun vauhdit olivat minimaaliset, satoi vettä ja oli takatuulta. Ei mitään dramaattista, katse eteenpäin vaan”, analysoi päävalmentaja Pekka Niemelä.

Mäkihypyn maailmancup ja Keski-Euroopan mäkiviikko jatkuvat 31.12. Garmisch-Partenkirchenin perinteisen uudenvuodenpäivänkilpailun karsinnalla. Hautamäen lisäksi myös Niemelä on luottavaisena.

”Hyvillä mielin eteenpäin. Matti on kovassa kunnossa. Vaikka Villellä menivät mahdollisuudet mäkiviikon osalta, ovat mäkiviikon kisat tärkeitä yksittäisiä kisoja”, summasi Niemelä.

 

 

Tuloskooste:

FIS Mäkihypyn maailmancup

29.12.2010 Oberstdorf, Saksa HS137

1. Thomas Morgenstern AUT 289,6

2. Matti Hautamäki FIN 273,1

3. Manuel Fettner AUT 264,0

26. Anssi Koivuranta FIN

31. Janne Ahonen FIN

35. Ville Larinto FIN

 

Tulokset ja kalenteritiedot: www.fis-ski.com