Uutisen päiväys

28.2.2010← Takaisin

Härköselle ensimmäinen Finlandia-voitto

Vuokatti Ski Team Kainuun Teemu Härkönen otti uransa ensimmäisen Finlandia-hiihdon voiton, kun hän saapui vapaan hiihtotavan 50 kilometriltä maaliin voittajana.

Ajassa 2.07.12 Lahdessa ja Hollolassa kiertäneen lenkin kiertänyt Härkönen oli ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut Venäjän Vjatsheslav Zuev hävisi 2.55. Hyvinkääläinen Alexander Artemyev oli kolmas. "Ensikertalaisena täällä ja heti tuli voitto, mukavaltahan se maistuu! Ratkaisut menivät niin, että letkassa hiihdettiin tuonne 25 kilometriin asti ja vaihtelimme siinä vetäjää. Sen jälkeen pitkässä loivassa nousussa rupesin vetämään ja koetin vähän vauhtiakin pitää. Siinä kaverit rupesivat sitten putoamaan, minä kiristin vaan lisää ja hiihdin loppumatkan yksin ja koko ajan tuli eroa. Jaksoin, mutta viimeinen kymppi oli kyllä vaikea. Helpolla tämä ei tullut", Härkönen sanoi. Ennakkoon Härkönen oli ajatellut hiihtävänsä reippaammin vasta 30-35 kilometrin kohdalla voimien salliessa, mutta kilpailun kulku johti 10 kilometriä aikaisempaan vauhdin lisäykseen. "Tänään se kannatti. Tuli kova harjoitus vielä itselle", sotilaiden MM-hiihtoihin ja Kontiolahden SM-hiihtoihin maaliskuussa keskittyvä Härkönen sanoo. Naisten sarjan 50 kilometriä voitti Venäjän Alesia Gusenkova. Myös naisten 20 kilometrin kilpailun voitto meni Venäjälle, kun Jekaterina Zagalova oli nopein. Alle 16-vuotiaiden 20 kilometrillä nopeinta vauhtia piti puolestaan Hollolan Lauri Huotari, tyttöjen nopein oli Mira Teräväinen.

Tulokset: http://finlandiahiihto.fi/tulokset/

_______________________________________________

Massahiihtokausi jatkuu! Kevään tapahtumat linkki tässä.