Uutisen päiväys

7.11.2014← Takaisin

Grano ja Hiihtoliitto yhdessä eteenpäin

Suomen Hiihtoliitto on solminut yhteistyösopimuksen paino- ja tulostusalan markkinajohtajan Granon kanssa. Grano on jatkossa maastohiihdon SM-kisojen ja Suomen Cupin nimikumppani sekä mäkihypyn ja yhdistetyn SM-kisojen pääyhteistyökumppani.

Hiihtoliitto ja Grano allekirjoittivat yhteistyösopimuksen, jonka myötä paino- ja tulostusalan talosta tuli mäkihypyn ja yhdistetyn SM-kisojen pääyhteistyökumppani sekä Suomen Cupin ja maastohiihdon SM-kisojen nimikumppani. ”Tämä sopimus on osoitus siitä, kuinka pohjoismaisten hiihtolajien kumppanuuspaketit kiinnostavat yrityksiä”, Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala kertoo.
Kotimaisen kilpailusarjan, Suomen Cupin johtaja Hannu Koivusalo on luonnollisesti sopimuksesta ilahtunut: ”Kyllähän yhteistyökumppanuuksien sopiminen aina tuntuu hyvältä, varsinkin kun on kyse title sponsorista. Se mahdollistaa tuotteen edelleen kehittämisen”.
Grano syntyi kesäkuussa 2014, kun Kopijyvä ja DMP yhdistyivät. ”Grano on ottanut paikkansa valtakunnallisena palveluyrityksenä nopeasti. Sopimus Hiihtoliiton kanssa nostaa meidät aivan uudelle tasolle Suomen markkinointikentässä ja tukee taloudellista kasvuamme myös jatkossa”, Granon myynti- ja markkinointijohtaja Ilkka Mattila kertoo.

Grano työllistää 450 henkeä ja sen volyymi paino- ja tulostealalla on Suomen mittakaavassa poikkeuksellinen. Grano painaa päivässä yli miljoona A4-kokoista arkkia, joka muodostaa vuodessa 25 km korkean pinon. Päivittäin yrityksessä tulostetaan piirustuksia ja julisteita yli 30 000 kappaletta eli kolme jalkapallokentällistä. Ympäristösertifioituna yrityksenä Grano panostaa voimakkaasti kierrätykseen ja digitaalisiin tuotantoihin.
”Tämä istuu meidän toimintaamme loistavasti, kun huomioidaan uuden yhteistyökumppanimme toimiala. Seuramme ja toimintamme tarvitsevat palveluita, joita Grano tarjoaa”, toiminnanjohtaja Kulmala toteaa.
“Grano toimii 12 paikkakunnalla ympäri Suomea. Haasteellisella alalla myös positiivisella työnantajamielikuvalla on paljon merkitystä. Sopimus Hiihtoliiton kanssa antaa Granolle mahdollisuuden näkyä voimalla koko markkina-aluellaan. Me uskomme markkinointiin myös taantuman aikana”, Mattila kertoo.