Uutisen päiväys

1.12.2003← Takaisin

Freestylen kansainväliset tähdet Rukalla

Tulevana viikonloppuna laskettava freestylen maailmancup kerää Rukan rinteille kaikki kumparelaskun ja hyppyjen kansainväliset tähdet. Perjantaina 5.12. hyppääjät lähtevät jo kauden toiseen osakilpailuun. Itsenäisyyspäivää juhlistetaan vuorostaan kumparelaskijoiden kauden aloituksella.

Suomen kumparemaajoukkue on kokonaisuudessaan ehdoton ennakkosuosikki tarkasteltaessa freestylemaailmancupin mahdollisia menestyjiä. Rukalla nähdään kuitenkin suomalaisten lisäksi kumparelaskun ja hyppyjen kansainvälisen huipun kaikki suurimmat tähdet.

Viime vuonna Rukan maailmancupin ykköseksi laski Tapio Luusua. Voittoa puolustavan Luusuan lisäksi mukana nähdään hallitseva maailmanmestari Mikko Ronkainen sekä vuoden 2002 olympiavoittaja Janne Lahtela. Suomen joukkueen täydentävät Sami Mustonen ja Lauri Lassila.

Lajijohtaja Marko Mustonen luottaa joukkueen jokaiseen lenkkiin: ”Periaatteessa kuka vaan meidän pojista voi voittaa kisan. Kaikki ovat kovassa kunnossa.” Mustonen myöntää tosin, että hyvän vastuksen Suomen joukkue löytää, niin Yhdysvaltain, Kanadan kuin Ranskan miehistä.

Esikisa vuoden 2005 freestylen MM-kilpailuille

Rukan maailmancupavaus toimii samalla esikilpailuna vuoden 2005 freestylen MM-kilpailuille. Vaikka Rukalla onkin kahdelta edelliseltä vuodelta kokemusta freestylen maailmancupjärjestelyistä, on tämän vuoden osakilpailulla tärkeä rooli juuri MM-kisoja varten. Marko Mustonen korostaa, että nyt tarkastetaan monia osa-alueita kevättä 2005 varten, ”Suorituspaikkojen testaus on esikisoissa tärkeää, jottei mitään yllätyksiä tule myöhemmin. Lisäksi järjestäjien osalta on katsottava, että kaikki organisaatiot toimivat, niin kuin niiden pitääkin.”

Kilpailupaikkoja saapuu katsastamaan myös FIS:n pääsihteeri Sarah Lewis. ”On hyvä, että Lewis näkee itse, kuinka poikkeuksellisen hyvät puitteet meillä on tämän lajin maailmancupin kannalta.

Suorituspaikat ovat katsojien kannalta optimaalisia, kisatapahtumat tulevat käsin kosketeltaviksi”, toteaa Mustonen.

Viralliset kilpailutapahtumat alkavat perjantaina ja jatkuvat aina lauantai-iltapäivään seuraavan aikataulun puitteissa.

Kisa-aikataulu: 
Perjantai 5.12

12.00  Hyppyjen karsinta 

19.15  Hyppyjen finaalin 1. kierros
20.00  Hyppyjen finaalin 2. kierros  

Lauantai 6.12
9.45    Kumpareiden karsinta, naiset   
10.45  Kumpareiden karsinta, miehet

13.45  Kumpareiden finaali, naiset  
14.15  Kumpreiden finaali, miehet