Uutisen päiväys

6.3.2013← Takaisin

Asiagon mitalisadetta

Veteraanien Masters World Cup -kisat Italian Asiagossa onnistuivat monessakin mielessä. Ensinnäkin osallistujamäärä kipusi 1174:ään. Maita oli 26, yksi niistä Iran. Toiseksi oli mielenkiintoista huomata, että näiden kisojen kiinnostavuus ja taso nousevat koko ajan. Moni entinen huippuhiihtäjä oli mukana, ja ihan kilpailumielessä.

Kolmas ja meikäläisittäin suurin ilon aihe oli suomalaishiihtäjien (etenkin naisten) mitalisaalis (55 mitalia, 3. sija taulukossa). Naishiihtäjämme kahmivat 17 Suomen joukkueen 25 kultamitalista. Lisääkin olisi ollut saatavissa, ellei flunssa-aalto olisi iskenyt kesken kisaviikon.

Erityismaininta pitää lisäksi antaa Asiagon kisojen järjestäjille. Hyvin organisoitu ja mielenkiintoisesti koostettu kokonaisuus. Vaikea on Itävallan 2014 panna paremmaksi.

Naisvaltikka Suomessa
Suomen joukkueessa oli monta innokasta ensikertalaista. Olipa sarja tai hiihtotapa mikä tahansa, suomalaiset naishiihtäjät olivat kärjessä. Ensimmäisen päivän palkintojen jaossa Maamme-laulu soi kerta toisensa jälkeen. Kaija Korhonen, Sirpa Pääkkönen ja Merja Teräväinen voittivat omat henkilökohtaiset matkansa ja lisäksi saivat viestissä pronssia.
Uudelleen hiihtoon syttynyt Marjut Vuorenmaa sai kahden kullan lisäksi hopeaa ja viestipronssia.  Lotta Wasström oli sarjassaan ylivoimainen, samoin Maija Oravamäki. Mitalisaalis jäi edellisiä pienemmäksi, kun kumpikin matkasi kotimaahan ennen viimeistä kisaa. Aina varma Hanna Laurila hiihti kaksi kultaa ja yhden hopean. Jos Sirkka Ehrnrooth olisi ollut mukana, mitaleita olisi tullut muutama lisää.
Harvinaista oli myös kaksoisvoitto, joka saatiin kisojen avauspäivänä. N2-sarjassa voiton vei Maija Oravamäki ja hopean Terhi Mäki.

Turhaa kähinää
Viestivalinta näyttää miltei joka kerta synnyttävän keskustelua - jopa kinaa. Jotkut aloittavat joukkueiden muodostamisen jo kotimaan lumilla, vaikkei ole edes tiedossa, keitä matkalle lähtee. Asiagon kaltaista selkkausta ei soisi enää kokevan. Suurin pettyjä oli jälleen Ahvenanmaan Stig Orre. Jo toisen kerran hän jäi ilman joukkuetta, kun saman sarjan kaverit eivät suostuneet hiihtämään nimetyllä kokoonpanolla.

On todella valitettavaa, että oma viestikullanhimo saa sen mittaluokan vallan, että asetetaan edellytyksiä kenen kanssa haluaa hiihtää, ja että haluaa hiihtää vain, jos on kultaa tulossa. Ensi vuonna pitää palata vanhaan systeemiin. Kisailmoitusen yhteydessä pitää täyttää lomake, jossa allekirjoituksella sitoudutaan viestiin yhteisesti sovituilla ehdoilla. 1) Näytöt annetaan kisapaikalla. 2) Pikamatkan sijoitus ratkaisee, jos tulokset menevät ristiin. 3) Joukkue muodostetaan oman ikäryhmän hiihtäjistä.  4) Jos joukkuetta ei saada täyteen, ”täytettä” voi ottaa vanhemmista ikäryhmistä. Ilman allekirjoitettua sitoumusta ei viestijoukkueeseen pidä tulla valituksi.

Uusia oivalluksia
Asiagon kisajärjestäjät olivat loihtineet erinomaisen stadionsuunnitelman. Samaan aikaan pystyi näkemään viiden eri ryhmän tilanteen (yksi lähdössä, seuraava taustalla verryttelyssä, kolmas menossa lähtöpaikalle, neljäs toisella kierroksella ja viides tulossa maaliin).

Kun Suomesta käsin tämän ”härdellin” pyörittämistä pysyi seuraamaan suorana nettitv:n kautta, saattoi seurata tuttujen sijoitusta yhteislähdön jälkeen. Oli valitettavaa, että tieto suorasta tv-yhteydestä valkeni meille vasta puolessa välissä kisaviikkoa. Näin ollen se jäi pienen piirin tietoon.

Hieno oivallus oli myös latuverkoston vetäminen golfalueelle. Ensituntumalla moni piti latuja helppoina. Vaikeutta ja vaativuutta oli tarpeeksi. Suurin haaste oli vauhdikas alamäki, joka kiertyi ison mäen ympäri niin, ettei kurvan taakse ollut näkyvyyttä. Piti ikään kuin sukeltaa syvyyksiin.

Oliko maan tapa vai uusi oivallus, kun kunkin sarjan voittaja palkittiin viinipullolla. Ei varmaan onnistuisi meillä, sillä alkoholilain nojalla se olisi sopimatonta alkoholijuomien myynninedistämistä.

Leena Jääskeläinen