Uutisen päiväys

5.10.2010← Takaisin

Anssi Koivuranta jatkaa mäkihypyssä

    Anssi Koivuranta on päättänyt keskittyä mäkihyppyyn kesän ja syksyn sairastelujen haitattua yhdistetyn valmentautumista.

    Anssi Koivuranta tiedotti maanantaina 5.10. keskittyvänsä tulevalla kaudella mäkihyppykilpailuihin, koska kesän ja syksyn sairastelu on vienyt mahdollisuuden olla huippukunnossa yhdistetyssä kauden 2010-2011 alussa ja epävarmuustekijät on olemassa kuntoutumisesta loppukauteen. Loppusyksyn kaikki toimenpiteet tähtäävät siihen, että elimistöä vaivaava infektio saadaan lopullisesti selvitettyä ja pois elimistöstä.

    Kuluvan harjoituskauden tavoitteena Koivurannalla on ollut parantaa jo vahvaa mäkipuolta. Infektion syyn ja seurausten pitkittyessä harjoittelun painopiste on jouduttu siirtämään kokonaan mäkipuolelle. 

    Tulevan kauden päällimmäisenä urheilullisena tavoitteena Koivurannalla on päästä mukaan Rukan maailmancup avaukseen edustamaan Suomea mäkihypyn kansallisessa ryhmässä.

    Koivuranta ilmoitti arvioivansa ensi keväänä yhdessä valmentajien kanssa uudestaan mihin lajiin tulen keskittymään tulevaisuudessa.