Uutisen päiväys

17.2.2011← Takaisin

9 päivää Finlandiaan: osallistujatavoite lähestyy, kovia nimiä Ruotsista ja Italiasta

    Finlandia-hiihto lähestyy hyvää vauhtia 7000 hiihtäjän tavoitettaan, sillä tällä hetkellä ilmoittautuneita on 5603. Eniten osallistujia on ilmoittautunut tänä vuonna ensimmäistä kertaa FIS:n pitkien matkojen (FIS Marathon Cup) kuuluvaan 50 kilometrin perinteisen kilpailuun, johon on lähdössä 3259 hiihtäjää.

    Kilpailun status tuo Lahden ja Hollolan laduille runsaasti kansainvälisiä pitkän matkan hiihtoihin panostavia huippunimiä. Ruotsista tulee vahva kolmikko: Marcialongassa toiseksi hiihtänyt Oskar Svärd, Lahden MM-kisojen 2001 hopeamitalisti ja kaksinkertainen viestin MM-pronssimitalisti Mathias Fredriksson ja sprintin 2006 olympiavoittaja Björn Lind. Hyvää panosta on odotettavissa italialaisiltakin Fabio Santuksen, Bruno Carraran, Marco Cattaneon ja Sergio Bonardin johdolla. Suomesta nimekkäimpiä edustajia ovat Thomas Ramstedt, Niko Nättinen, Jani Oravamäki ja Kuisma Taipale.

    Naisten kilpailuun on ilmoittanut muun maussa Ruotsin 30-vuotias Sandra Hansson, joka on urallaan voittanut muun muassa legendaarisen Vasaloppetin kaksi kertaa. Suomen edustajina ovat mm. Maija Oravamäki, Liisa Anttila, Maija Saarinen ja Sirkka Ehrnrooth.

    Tänä vuonna Finlandiassa on kaikkiaan mukana 28 eri maata, joista ulkomaalaisia hiihtäjiä yhteensä noin 900.

    ”Ulkomaalaisia on tällä hetkellä jo enempi kuin viime vuonna, mukana olevien maiden määrä on tuolle tasolle vakiintunut. Maratoncupin status on tuonut esimerkiksi Ruotsista todella kovia hiihtäjiä. Kansainvälisten osallistujien taso maratoncupissa on hyvä, mutta toivoisimme heitä olevan enemmänkin. Tänä vuonna saatavien kokemusten pohjalta mietimme jatkoa”, Finlandia-hiihdon toiminnanjohtaja Matti Haapoja sanoo.

    Orinkarkaus yleisöpisteenä

    Hyväluminen talvi on taannut sen, että Finlandian reitti ei lumipulasta kärsi. Kaikki on reitillä kunnossa,  puunlatvoista ei tänä vuonna näillä näkymin tarvitse viime vuoden tapaan lunta pudotella. 50 kilometrin reitillä on kuusi latuasemaa, joista uutena yleisöpisteenä toimii Orinkarkaus. Muita yleisöpisteitä ovat Messilä, Hälvälä, Heinsuo ja Tapanila.

    ”Tarpeen vaatiessa perinteisen ladut ajetaan ennen 32 kilometrin hiihtäjien lähtöä”, Haapoja sanoo toimenpiteestä, jolla varmistetaan parhaat mahdolliset hiihto-olosuhteet.

    Pakkasraja Finlandiassa on -25 astetta, mutta sääennusteet ovat luvanneet tämänhetkistä lauhempaa säätä juuri Finlandian ajalle. Hiihtäjät matkaan lähettää lauantaina Matti Haapoja ja sunnuntaina Jaana Pelkonen. Finlandiasta nähdään kooste sekä TV2:lla että Nelosen VO2 –ohjelmassa jälkilähetyksinä.