Uutisen päiväys

22.2.2017← Takaisin

Nuorten SM-huipennus valmistuu kovaa vauhtia

Nuorten SM-hiihdot huipentuvat kolmen ja puolen viikon kuluttua Rovaniemen Ounasvaaralla. Kisojen järjestelyistä vastaa kokenut Ounasvaaran Hiihtoseura ja sen rutinoitunut järjestelyorganisaatio vankalla ammattitaidollaan. Kilpailunjohtaja Janne Hyyppä iloitsee valmistelujen etenemistä suunnitellussa aikataulussa.

– Valmistelut ovat hyvällä mallilla. Olosuhteet ja puitteet ovat myöskin loistavassa kunnossa, joten enää odotellaan itse päätähtien saapumista laduille, Hyyppä kertoo viitaten noin 400 Rovaniemelle odotettavaan hiihtäjään.

Jos lumitilanne on talven aikana askarruttanut jossakin päin Suomea, niin Rovaniemellä siihen ei ole aihetta. Ounasvaaran lumitilanne on erinomainen ja ladut ovat loistavassa kunnossa, tarjoten kaikille kilpailijoille tasapuoliset olosuhteet taistella Suomen mestaruuksista. Hyyppä vihjailee tulevien kilpalatujen myös haastavan kilpailijat aivan omalla tavallaan.

– Nuoret pääsevät kokemaan kisoissa kansainvälisen tason kilpailujen kovat radat, sillä ladut ovat vaativia ja ne tulevat sisältämään sekä rankkoja nousuja että vauhdikkaita laskuja.

Ounasvaaran Hiihtoseura on satsannut nuorten SM-hiihtoihin tapahtumana. Kisojen arvostuksesta kertoo muun muassa se, että lauantain palkintojenjakotilaisuus on viety Rovaniemen keskustan tuntumassa sijaitsevaan Tiedekeskus Pilkkeeseen, jossa luonnon monimuotoisuus on vahvasti esillä.

-Olemme halunneet, että kisat saavat arvoisensa juhlallisuudet ja mikä olisikaan siihen parempi paikka kuin Pilkkeen upeat tilat, joissa suomalainen luonto kohtaa hiihtäjät. Kisoissahan yhdistyvät suomalainen luonto parhaimmillaan sekä luonnossa tapahtuva liikunnan harrastaminen, Hyyppä arvottaa.

Palkintojenjakotilaisuudessa on luvassa mestarien kruunaamisten lisäksi myös tanssiesityksiä sekä tapahtuman henkeä nostattavia puheenvuoroja. Kilpailuorganisaatio toivottaa hiihtokansan lämpimästi tervetulleeksi nauttimaan suuresta nuorten urheilujuhlasta Rovaniemelle ja Ounasvaaralle!