Uutisen päiväys

10.10.2016← Takaisin

Aino-Kaisa Saarinen nuorten SM-viestien ja KLL:n kilpailun suojelijaksi

    Vuonna 1999 Koululiikuntaliiton talvimestaruuskilpailut järjestettiin Nastolassa. Paikalle oli saapunut muiden vuosien tapaan kaikki ikäluokkiensa huiput, mukaan lukien 20-vuotias Aino-Kaisa Saarinen. Tuolloin Lahden Salpausselän lukiota edustava nuori hiihtäjälupaus hiihti voittoon yhdistelmäkisassa, jossa hiihdettiin ensin 3 km perinteisellä ja sitten 3 km vapaalla hiihtotavalla. Vuosia on kulunut Nastolan KLL-kisoista, mutta Koululiikuntaliiton mestaruushiihdot on säilyttänyt suosionsa Suomen lahjakkaimpien nuorten hiihtäjien keskuudessa. Vuosittain ikäluokkiensa parhaimmisto kokoontuu mittelemään paremmuudestaan omaa kouluaan edustaen.

    Vuoden 2017 KLL-mestaruushiihdot käydään Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä yhdessä nuorten SM-viestien ja alle 16-vuotiaiden piiriviestin kanssa. Paikalle on siis odotettavissa paljon hiihdon parissa toimivia ihmisiä ja kilpailijoita. Tämän talven mestaruuskisoilla on yhteys vuoden 1999 Nastolan kisoihin, sillä vuoden 1999 KLL-mestari, moninkertainen suomenmestari ja maailmanmestari sekä olympiamitalisti Aino-Kaisa Saarinen on mukana myös vuoden 2017 Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailuissa. Paluu uran alkutaipaleelle tapahtuu kilpailun suojelijan roolissa.

    "Muistan, että KLL-kisat olivat aina yksi vuoden kohokohdista, ja sinne oli aina jännittävä ja kiva mennä. Siellähän edusti oman seuransa lisäksi omaa koulua. Kovien kisojen lisäksi muistoihin on jäänyt viestit koulukavereiden kanssa sekä muut hassuttelut. Hienoa, että KLL-kisaperinne jatkuu vahvana ja uusi sukupolvi tulee varmasti ottamaan paikkansa muutaman vuoden kuluessa Suomen ja maailman huipulla. Näissä ikäluokissa on paljon potentiaalia. Iloa ja hiihdon riemua kaikille!" -Aino-Kaisa Saarinen-

    Kilpailun suojelijana toimiva Aino-Kaisa Saarinen on elävä esimerkki siitä, että jokainen huippu-urheilija on aloittanut uransa kansallisen tason hiihtokilvoista ja raivannut sieltä tiensä maailman huipulle. Ensi maaliskuussa Vierumäellä leivotaan mahdollisesti tulevaisuuden huippu-urheilijoita, uusia ainokaisasaarisia, jotka tulevat takaamaan Suomen hiihtomenestyksen myös tulevaisuudessa.

    Tule ja koe kisatunnelma paikan päällä!