Uutisen päiväys

1.12.2018← Takaisin

Yhteislähtökilpailu palasi yhdistetyn maailmancup-ohjelmaan - Ilkka Herola 18:s

Yhdistetyn maailmancup jatkui tänään yhteislähtökilpailulla, joka teki paluun yhdistetyn maailmancupin ohjelmaan. Päivä aloitettiin hiihto-osuudella. Suomalaiset joutuivat lähtemään kilpailuun isoilla lähtönumeroilla, mutta erityisesti Ilkka Herola onnistui parantelemaan hiihto-osuuden sijoitustaan.

Herola lähti matkaan lähtönumerolla 37 ja teki nousua kilpailun edetessä kohti kärkiryhmää ja oli lopulta hiihto-osuuden jälkeen seitsemäs.

– Vaikeutti paljon hommaa, kun joutui niin kaukaa lähtemään. Meni paljon energiaa, joutui niin paljon ohittelemaan ja tekemään monta rytminvaihdosta, se verotti lopulta aika paljon. Semi-hyvä hiihto kuitenkin tuohon kohtaan, kertasi Herola.

Hiihto-osuuden päätteeksi myös Leevi Mutru ja Wille Karhumaa olivat kiinni maailmancupin pisteissä. Vaikea mäkiosuus kuitenkin tiputti Mutrun ja Karhumaan ulos pisteiltä. Myös Herolan sijoitus tippui hieman mäkiosuudella ja lopullinen sijoitus päivän päätteeksi oli 18:s.

– Mäessä pitää aika tiukasti olla fokus teknisessä suorittamisessa. Se ei tietenkään tuloksen kannalta optimitilanne ole, että täällä joutuu vähän niin kuin treenaamaan. Sinällään sijoitus jopa positiivinen yllätys, kommentoi Herola.

Leevi Mutru oli kilpailun 36:s, Arttu Mäkiaho 40:s ja Wille Karhumaa 43:s. Atte Kettusen kilpailu päättyi jo hiihto-osuuteen. Kettunen kaatui ladulla ja hän tippui 50 mäkiosuudelle jatkavan urheilijan joukosta. 

Tulokset kokonaisuudessaan

Urheilijoiden kommentteja Soundcloudissa

Yhdistetyn maailmancupia jatketaan huomenna Lillehammerin suurmäestä ja 10 kilometrin kilpailulla.

Kuva: SHL/Touho Häkkinen