Uutisen päiväys

3.9.2012← Takaisin

Yhdistetyn kesä GP päättyi lauantaina Saksan Obertsdorfissa

    Kesä GP:n viimeisessä kisassa ainoana suomalaisena Janne Ryynänen sijoittui seitsemänneksi. Voiton vei Saksan Johannes Rydzek.

    Lauantaina päättyneessä kesä GP:n maakohtaisessa cupissa Suomi oli yhdeksäs. Voiton vei Itävalta Saksan sijoittuessa toiseksi. Kesä GP:tä kisattiin ympäri Eurooppaan seitsemässä eri osakilpailussa  kahden kuukauden aikana. Kesä GP:stä Suomen joukkueelle jäi kokonaisuudessaan hyvä maku.
    “Asetimme GP:lle kaksi tavoitetta ja ne molemmat tuli täytettyä. Ensimmäisenä tavoitteena oli, että kaikki pääsevät pisteille. Toinen tavoite oli saada enemmän kuin yksi urheilija top 20:een ja GP:n aikana meillä oli top 20:ssä kolme eri urheilijaa”, kommentoi yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen.

    “Valmentajan näkökulmasta katsottuna Jannella kesä GB sujui hyvin. Epäonnisen viime talven jälkeen kesä GP:n hyvät suoritukset, esimerkiksi perjantain viides ja lauantain seitsemäs sija, antoivat  Jannelle lisää itsevarmuutta ja luottamusta. Talvea kohti mennään hyvillä mielin”, tiivisti Kukkonen.

    Lauantaina kisasi myös Suomen Youth joukkue. Wille Karhumaa voitti oman kisansa komeasti minuutin erolla toiseksi tulleeseen Viron Kevin Maltseviin.
    “On ilahduttavaa nähdä, että nuoria osaajia on myös tulossa. Eritoten nuorten oma halu ja asenne kisoja kohtaan näyttävät hyvältä” kertoi Kukkonen.

    Talvea kohti yhdistetyn joukkue jatkaa leirien merkeissä.

    Seuraa yhdistetyn matkaa Facebookissa!

    Lauantain tulokset

    Youth Joukkueen tulokset