Uutisen päiväys

27.8.2012← Takaisin

Yhdistetyn kesä GP Oberwiesenthal, Saksa 25.-26.8. 2012

    Yhdistetyn joukkue kisasi viikonlopun aikana Saksan Oberwiesenthalissa kesä GP:n merkeissä. Lauantain ja sunnuntain kisoissa Suomen joukkue osoitti, että treenaaminen on tuottanut tulosta ja oikeaan suuntaan ollaan menossa.

    Lauantain kisapäivä sujui joukkueelta kaksijakoisesti. Päivässä oli mukana niin onnistumista kuin epäonneakin. Joukkue sprintin viimeisellä hiihto-osuudella Suomi oli mukana kuuden kilpailijan sakissa kisaamassa pronssi mitalista. Valitettavasti viimeisessä alamäessä ankkuri Jim Härtull kolaroi virolaisen kanssakilpailijan kanssa ja kaatui. Kaatumisen seurauksena Härtull loukkaantui ja joutui tarkastuttamaan vammansa lääkintämiehillä. Lopputulokissa Jim Härtullin ja Janne Ryynäsen tiimi sijoittui yhdeksänneksi.

    Valmentaja Petter Kukkosen mukaan ilman kaatumista Suomen joukkueella olisi ollut mahdollista napata itselleen sijoitus top kolmosesta. "Jimin loppukiri on hyvä, joten ilman kaatumista kolmas sija olisi ollut hyvin mahdollinen. Tällä kertaa meillä valitettavasti oli huono tuuri", kommentoi Kukkonen. Hyvä asia lauantai päivässä Kukkosen mukaan oli poikien treenauksessa otetun onnistuneen suunnan näkyminen ja tulokset. "Olen tyytyväinen poikien hiihto-osuuksiin tänään. Mentiin kovisten kanssa samassa sakissa. Vielä on matkaa, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa", kiteytti Kukkonen.

    Sunnuntai oli kokonaisuudessaan hyvä kilpailupäivä. Janne Ryynänen sijoittui kisassa kahdeksanneksi. Hiihto-osuuden viimeisellä kierroksella Ryynäsen sauva katkesi, joten Ryynäsellä oli hyvät mahdollisuudet parempaankin sijoitukseen.

    Yleisesti ottaen Saksan viikonloppu näytti valmennustiimille, että joukkue on menossa oikeaan suuntaan. Lauantain sekä sunnuntain tulokset jättivät kilpailijoihin kisanälkää, joten Italian kisaviikonloppuun lähdetään hakemaan hyviä tuloksia. Yhdistetyn kesä GP jatkuu Italian Val di Fiemmessä 29.8.

    Seuraa yhdistetyn matkaa Facebookissa!

    Tuloksia Oberwiesenthalista

    Lauantai 25.8.

    Sunnuntai 26.8.